Virkasuhteen täyttäminen, Helsingin kaupungin liikenneliikelaitos, varatoimitusjohtaja

HEL 2025-015060
More recent handlings

Liikenneliikelaitoksen varatoimitusjohtajan määräaikaisen viran jatkaminen

Case 11. / 661 §

Päätös

Kaupunginhallitus päätti jatkaa kaupunkiympäristön toimialalle sijoittuvan liikenneliikelaitoksen varatoimitusjohtajan määräaikaista virkaa 1.1.2026 alkaen 30.6.2027 tai enintään siihen saakka, kun perusteet määräaikaiselle viralle ovat olemassa.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Varatoimitusjohtajan määräaikainen virka perustettiin kaupunginhallituksessa 19.9.2022, § 635 ajalle 20.9.2023-31.7.2024, koska toimitusjohtajan virantoimituksen oletettiin päättyvän 31.7.2024, jolloin myös varatoimitusjohtajan viran tarve lakkaisi. Kaupunginhallituksen 22.1.2024, § 35 päätöksellä tehtävän määräaikaisuutta jatkettiin 31.12.2025 saakka.

Metron automatisointiprojektiin liittyvän, elokuussa 2024 alkaneen Siemens-konsernin kanssa vireillä olevan oikeudenkäynnin hovioikeuskäsittelyn ensimmäisen vaiheen osalta odotetaan hovioikeuden päätöstä keväällä 2026 ja vahingonkorvauksista keväällä 2027. Alustavan käsittelyaikataulun perusteella tehtävän määräaikaisuutta ja varatoimitusjohtajan määräaikaista virkaa esitetään jatkettavaksi 30.6.2027 saakka. Määräaikaisuuden jatkamista arvioidaan uudelleen, mikäli hovioikeuden käsittelyaikataulu tarkentuu.

Kuntalain 87 §:n mukaan virka perustetaan sellaisia tehtäviä varten, joissa käytetään julkista valtaa.

Tehtävä on perustettava virkana silloin, kun siihen sisältyy julkisen vallan käyttöä, kuten mm. toisen etuun ja velvollisuuksiin vaikuttavien päätösten tekemistä, esittelyä kunnallisessa päätöksentekoprosessissa, kaupungin delegoidun päätösvallan käyttämistä ja sellaisia valmistelutoimenpiteitä, joilla on merkittävää vaikutusta julkisen vallan käyttöä koskevaan päätöksentekoon. Lisäksi tehtäviin kuuluu toimia virkasuhteessa olevan toimitusjohtajan sijaisena tämän ollessa estyneenä.

Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 3 § 2 momentin mukaan viranhaltija voidaan ottaa määräajaksi, jos esimerkiksi tehtävän luonne, sijaisuus, avoinna olevaan virkasuhteeseen kuuluvien tehtävien hoidon järjestäminen tai muu näihin rinnastettava kunnan tai hyvinvointialueen toimintaan liittyvä määräaikaista virkasuhdetta edellyttävä seikka sitä vaatii.

Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 4 § 3 momentin ja hallintosäännön 23 luvun 2 §:n nojalla virka voidaan täyttää ilman julkista hakumenettelyä silloin, kun kysymyksessä on määräaikainen virka.

Määräaikaiselle viralle on varattu määräraha liikenneliikelaitoksen talousarviossa. Virkasuhde on ollut täytettynä osa-aikaisesti 50 % työajasta.

Kaupunginhallitus päättää viran perustamisesta ja lakkauttamisesta hallintosäännön 8 luvun 1 §:n 1 momentin 13 kohdan mukaan.

This decision was published on 28.10.2025

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Presenter information

Name
Tuula Saxholm

Title
Vs. kansliapäällikkö

Ask for more info