Virkasuhteen täyttäminen, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala, yhteisten palvelujen johtaja, KUVA-04-28-25

HEL 2025-017228
More recent handlings

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yhteisten palvelujen johtajan virkaan ottaminen

Case 13. / 205 §

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta otti filosofian maisteri Reetta Sariolan yhteisten palvelujen johtajan virkaan. Virassa on kuuden kuukauden koeaika.

Mikäli virkaan otetaan henkilö, joka ei ole kaupungin palveluksessa, eikä terveydellisiä tietoja ole käytettävissä virkaan otettaessa, on päätös tällaisen henkilön osalta ehdollinen, kunnes henkilön terveydentilasta saadun selvityksen perusteella virkaan ottaminen on vahvistettu. Selvitys on esitettävä 30 päivän kuluessa virkaan ottamista koskevan päätöksen tiedoksisaannista lukien. Virkaan otettavan henkilön kanssa sovitaan erikseen ajankohdasta, jolloin hän ottaa viran vastaan.

Virkaan valittavasta henkilöstä tehdään hakijan suostumuksella henkilöturvallisuusselvitys (Turvallisuusselvityslaki 726/2014). Valintapäätös on ehdollinen, kunnes turvallisuusselvitys on valmistunut.

Käsittely

Esteelliset: Reetta Sariola
Esteellisyyden syy: osallisuusjäävi (hallintolaki 28.1 § kohta 1)

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on 17.6.2025, § 84 merkinnyt tiedoksi edellisen viranhaltijan irtisanoutumisen yhteisten palvelujen johtajan virasta 1.9.2025 alkaen ja kehottanut kulttuurin ja vapaa-ajan toimialaa käynnistämään viran täyttöön liittyvän julkisen hakumenettelyn. Lisäksi lautakunta päätti 26.8.2025 § 127 täyttää avoimen viran sisäisesti määräajaksi alkaen 1.9.2025 ja enintään 31.12.2025 saakka. Avoimen viran hoitaja otettiin virkaan viran pysyvän täytön hakumenettelyn ajaksi.

Helsingin kaupungin hallintosäännön 10 luvun 1§:n 1 momentin 3 kohdan mukaan toimialalautakunta päättää toimialan yhteisten palvelujen johtajan virkaan ottamisesta.

Hallintosäännön 5 luvun 8 § mukaan kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yhteisiä palveluja johtaa yhteisten palvelujen johtaja. Yhteisten palvelujen johtajaa suorittaa kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtajan määräämät tehtävät.

Virka on ollut julkisesti haettavana 18.8.–4.9.2025 kaupungin sähköisen rekrytointipalvelun sisäisessä sekä ulkoisessa haussa. Hakuilmoitus oli esillä kaupungin rekrytointisivuilla osoitteessa hel.fi 18.8.–4.9.2025. Hakuilmoitus oli lisäksi esillä Työmarkkinatorin, Joblyn, LinkedInin sekä Duunitorin verkkosivuilla. Näiden lisäksi rekrytoinnin markkinoinnissa käytettiin Duunitorin tehokampanjaa ja MPS:n LinkedIn-kampanjaa sekä mainosvideojulkaisua Helsinkirekryn, Kulttuuristadin, Helsingin kaupunginmuseon, Kirjasto Helsingin ja Helsinki liikkuu Instagram -tileillä.

Yhteisten palvelujen johtajan viran muodolliset kelpoisuusvaatimukset ovat ylempi korkeakoulututkinto sekä kokemus johtamistehtävistä. Tehtävän kielitaitovaatimuksena on suomen kielen erinomainen, englannin kielen hyvä sekä ruotsin kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito. Erityisten kelpoisuusvaatimusten lisäksi hakuilmoituksessa todettiin, että hakijalle eduksi katsotaan aiempi kokemus julkishallinnosta. Lisäksi hakuilmoituksessa todettiin, että hakijalta toivotaan kunnallishallinnon keskeisen sääntelyn, kuten hallintolain, hallintosäännön ja toimintasääntöjen tuntemusta. Tehtävässä onnistumista edistää, jos hakijalla on toimeenpanokykyä, näyttöjä hyvästä henkilöstöjohtamisesta ja kokemusta laaja-alaisen asiantuntijaorganisaation ja kehittämishankkeiden strategisesta ja tuloksellisesta johtamisesta. Lisäksi hakuilmoituksessa todettiin, että hakijalta edellytetään kykyä toimia poliittisessa päätöksentekoympäristössä ja erinomaisia yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja.

Kaupungilla johdon tehtävissä sovelletaan kokonaispalkkajärjestelmää. Palkka määräytyy tehtävän vaativuuden sekä tehtävässä menestymisen edellyttämän kokemuksen mukaan. Kokonaispalkaksi on päätetty 8712,50 euroa kuukaudessa (HS 12 luku 1 § 1 momentti 8 kohta)

Hakijat ja rekrytointiprosessi

Virkaa haki hakuaikana 88 henkilöä. Hakijoista 86 täytti viran kelpoisuusvaatimukset hakemusten perusteella. Hakijaluettelo on tämän päätöksen liitteenä 1. Vaikka hakijoiden työkokemus ja osaaminen vaihtelevat, heillä kaikilla on kokemusta usealla viran toimenkuvaan kuuluvalla osa-alueella.

Haun ensimmäinen vaihe toteutettiin videohaastatteluna. Videohaastatteluun kutsuttiin 15 hakijaa, joilla arvioitiin olevan täytettävänä olevan viran kannalta sopivinta kokemusta ja näyttöjä hallinnon ja tukipalveluiden prosessien kehittämisestä ja johtamisesta. Kaikki videohaastatteluun kutsutut täyttivät viran kelpoisuusvaatimukset.

Haun ensimmäinen haastatteluvaihe toteutettiin 19.9. ja 24.9.2025. Kaikki ensimmäiseen haastatteluun kutsutut täyttivät viran kelpoisuusvaatimukset hakemusten perusteella. Haastatellut hakijat olivat Reetta Sariola, **********

Haastatteluun kutsutuilla hakijoilla arvioitiin olevan valittavaan virkaan nähden parhaiten soveltuvaa vaativan tason johtamiskokemusta ja heidän osaamisensa vastasi parhaiten ilmoituksessa esitettyjä kriteerejä. Lisäksi heillä katsottiin olevan käytännön esimerkkien kautta esiin tuotua näyttöä onnistuneesta johtamisesta ja ongelman ratkaisuista. Kaikilla hakijoilla on julkishallinnon ja tukipalveluiden kehittämisen kokemusta.

Ensimmäisen haastattelukierroksen rekrytointiryhmään kuuluivat kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan toimialajohtaja Juha Ahonen, liikuntajohtaja Tarja Loikkanen, henkilöstöjohtaja Petri Lumijärvi (videohaastattelujen kommentoija), henkilöstöpäällikkö Eeva Oinonen ja rekrytoinnin asiantuntija Susanna Laakkonen.

**********

**********

Reetta Sariola on suorittanut filosofian ylemmän korkeakoulututkinnon, filosofian maisterin tutkinnon, Helsingin yliopistossa vuonna 2005. Sariola on työskennellyt Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan yhteisten palvelujen vs. johtajana vuodesta 2025 vastaten toimialan yhteisten palvelujen palvelukokonaisuudesta muun muassa toimialan talouden, toiminnan ja strategian suunnittelusta sekä tukipalveluiden muun muassa hallinnon, henkilöstöasioiden ja kehittämisen kokonaisuudesta. Tätä ennen hän on työskennellyt Helsingin kaupungilla vs. strategiapäällikkönä vuosina 2022–2024 vastaten strategiaprosessin toimeenpanosta ja kehittämisestä. Lisäksi hän on työskennellyt Helsingin kaupungilla vakinaisessa tehtävässään kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan talous- ja suunnittelupalveluissa suunnittelupäällikkönä vuodesta 2021 alkaen, ts. talous- ja suunnittelupäällikkönä, ts. kehittämispalvelupäällikkönä sekä kehittämisyksikön päällikkönä vuosina 2017–2021. Aiemmin Sariola on työskennellyt Helsingin kaupungilla projektitutkijana, kulttuurisuunnittelijana sekä asiamiehenä vuosina 2006–2018.

**********

**********

**********

Kaikilla haastatelluilla hakijoilla arvioitiin olevan monipuolista esihenkilötyön ja johtamisen kokemusta erilaisten roolien kautta. Hakemusten, haastatteluvastausten ja kokonaisarvion perusteella ensimmäiseltä haastattelukierrokselta jatkoon valituilla hakijoilla, Reetta Sariolalla, ********** todettiin olevan parhaat näytöt ja kyvyt johtaa yhteisiä palveluja niiden erityispiirteet huomioiden sekä näkemyksellisyyttä palvelujen kehittämiseen. Lisäksi heillä on vahvaa kokemusta ja näyttöä onnistuneesta johtamisesta. Jatkoon valittujen henkilöiden ajatukset olivat näkemyksellisiä, linjakkaita sekä monipuolisia ja kuvastivat sellaista johtamisajattelua ja johtamisen tasoa, jollaista Helsingin kaupunki myös johtamisen kulmakiviensä kautta johdoltaan edellyttää.

Näiden arvioiden perusteella hakijat kutsuttiin henkilöarviointeihin ja toiselle haastattelukierrokselle.

Henkilöarvioinnit toteutti MPS ajalla 25.9–2.10.2025 ja toisen kierroksen haastattelut pidettiin 6.10.2025. Toisessa haastattelussa hakijoita haastattelivat kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan toimialajohtaja Juha Ahonen, liikuntajohtaja Tarja Loikkanen, henkilöstöjohtaja Petri Lumijärvi ja rekrytoinnin asiantuntija Susanna Laakkonen kaupunginkansliasta.

Toisen haastattelukierroksen jälkeen todettiin, että prosessissa päätettiin jatkaa kahden hakijan, ********** ja Reetta Sariolan kesken. Heillä nähtiin vahvuuksia muun muassa tukipalveluiden kehittämisen kokemusta tehtävän onnistuneen haltuun ottamisen kannalta, ottaen huomioon yhteisten palvelujen johtajan monipuolisen roolin toimialan hallinnossa.

Kolmannessa haastattelussa hakijoita haastattelivat kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan toimialajohtaja Juha Ahonen, liikuntajohtaja Tarja Loikkanen, rekrytoinnin asiantuntija Susanna Laakkonen, apulaispormestari Paavo Arhinmäki sekä lautakunnan jäsenistä Hilkka Ahde, Janne Rauramo ja Anton Palmu.

Hakijoiden vertailu

Valinnassa otettiin huomioon perustuslain 125 §:ssä säädetyt yleiset nimitysperusteet: taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Lisäksi huomioitiin hallintosäännön mukaiset kelpoisuusvaatimukset sekä hakuilmoituksessa painotetut osa-alueet kunnallishallinnon keskeisen sääntelyn, kuten hallintolain, hallintosäännön ja toimintasääntöjen tuntemus, toimeenpanokyky, näytöt hyvästä henkilöstöjohtamisesta sekä kokemus laaja-alaisen asiantuntijaorganisaation ja kehittämishankkeiden strategisesta ja tuloksellisesta johtamisesta. Lisäksi hakuilmoituksessa todettiin, että hakijalta edellytetään kykyä toimia poliittisessa päätöksentekoympäristössä ja erinomaisia yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Eduksi katsottiin aiempi kokemus julkishallinnosta.

Molemmilla kärkihakijoilla on hyvää osaamista tehtävässä vaadituilla alueilla. Rekrytointiprosessin aikana saatiin syventävää tietoa heidän vahvuusalueistaan johtajina. Molemmilla viimeiseen vaiheeseen edenneillä hakijoilla oli vahvaa kokemusta laaja-alaisen asiantuntijaorganisaation ja kehittämishankkeiden strategisesta ja tuloksellisesta johtamisesta, näyttöjä hyvästä henkilöstöjohtamisesta sekä vahvaa osoitettua näyttöä kunnallishallinnon keskeisestä sääntelystä.

Molemmilla haastatelluilla on vahvaa kokemusta kunnallisesta toimintaympäristöstä. Lisäksi molemmilla kärkihakijoilla on vahvaa kokemusta ja näyttöjä hallinnon ja tukipalveluiden prosessien kehittämisestä ja johtamisesta. Molemmat kärkihakijat ovat rekrytointiprosessin aikana osoittaneet olevansa yhteistyötaitoisia ja esiintymiskykyisiä johtajia. He ovat myös tottuneet olemaan median huomion keskellä. Lisäksi heidän englannin kielen taitonsa on riittävällä tasolla.

Kärkihakijoiden välillä eroja muodostui erityisesti kehittämishankkeiden strategisessa ja tuloksellisessa johtamisessa. Kärkihakijoista erottui edukseen Reetta Sariola, jolla nähtiin enemmän vahvuuksia ja rohkeaa näkemyksellisyyttä hallinnon ja tukipalveluiden prosessien kehittämiseen ja johtamiseen.

Yhteenveto vertailusta

Kun otetaan huomioon hakijan koulutus, työkokemus sekä haastattelun ja henkilöarvioinnin perusteella tehty arviointi, katsottiin, että Reetta Sariola täyttää parhaiten viran menestyksellisen hoitamisen kannalta keskeiset edellytykset ja on siten tehtävään soveltuvin. Lisäksi hänellä nähtiin olevan parhaat valmiudet ja kyvyt yhteisten palvelujen johtamiseen. Yhteisten palvelujen johtajan toimintaympäristö huomioiden sekä organisaation kehittämisen tavoitteiden näkökulmasta nähtynä, katsotaan että Reetta Sariola pystyy parhaiten luomaan onnistumisen edellytykset yksikön toiminnalle tavoitteellisella, prosessipainotteisella ja näkemyksellisellä johtamisellaan. Vahvan johtamiskokemuksen lisäksi Sariolalla on syvällistä ja monipuolista osaamista alan tehtäviin liittyen sekä näkemyksellisyyttä ja toimeenpanokykyä palvelujen toiminnan ja talouden kehittämiseen.

Muuta

Esitykseen liittyvä hakijaluettelo on esityslistan liitteenä 1 ja työpaikkailmoitus liitteenä 2. Lisäksi toimielimen jäsenillä on mahdollisuus tutustua henkilöarviointiraportteihin ennen kokousta. Aineistoon liittyviin sisällöllisiin kysymyksiin vastaa lisätiedonantaja.

This decision was published on 28.11.2025

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Presenter information

Name
Juha Ahonen

Title
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja

Ask for more info

Name
Juha Ahonen

Title
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja

Attachments

1. Hakijaluettelo, yhteisten palvelujen johtaja
The attachment will not be published on the internet.

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information or information that could compromise the protection of privacy or a private trader's business or trade secret when published. The published documents also exclude appendices that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Status and Rights of Social Welfare Clients 812/2000, Act on the Status and Rights of Patients 785/1992, Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.