Kokoonpanon muutos, Töölönlahden Pysäköinti Oy, hallituksen täydentäminen
Osakkeenomistajan päätös Töölönlahden pysäköinti Oy:n hallituksen täydentämisestä
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto teki yhtiökokousta pitämättä Töölönlahden pysäköinti Oy:tä koskevan osakkeenomistajan päätöksen, jolla Pekka Isoniemen tilalle valittiin hallituksenjäseneksi ja puheenjohtajaksi kaupunkiympäristön toimialan liikennejärjestelmäyksikön päällikkö Heikki Palomäki konsernijaoston päätöksestä alkaen yhtiöjärjestyksen mukaiseksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
Samalla konsernijaosto kehotti kaupunginkanslian oikeuspalveluita kirjaamaan, päiväämään, numeroimaan ja allekirjoittamaan osakkeenomistajan päätöksen.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Töölönlahden pysäköinti Oy
Yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiön toimialana on osana Helsingin kaupunkikonsernia omistaa tai hallita Helsingin kaupungin 13. kaupunginosassa olevaa asemakaavan 10855 määrittelemää maanalaista määräalaa sekä omistaa ja hallita sille rakennettua maanalaista pysäköintilaitosta pääosin asemakaavan 10920 mukaisia auto- ja väestönsuojapaikkoja varten.
Yhtiö voi toimintaansa varten harjoittaa kiinteistöjen, osakkeiden
ja osuuksien ostamista, myyntiä, omistamista, vuokrausta ja
hallintaa.
Yhtiö toimii ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti
kestävästi.
Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa eikä se jaa
omistajilleen osinkoa, vaan mahdollinen voitto on käytettävä yhtiön oman toiminnan tukemiseen ja kehittämiseen kaupunkikonsernin yhtiölle asettamat tavoitteet huomioon ottaen.
Kaupungin omistusosuus yhtiöstä on 100 %.
Hallitus
Yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä
huolehtii hallitus, johon kuuluu vähintään kolme (3) ja enintään
viisi (5) jäsentä.
Hallituksen puheenjohtajan valitsee yhtiökokous.
Hallituksen jäsenten toimikausi on kaksi (2) vuotta siten, että
toimikausi päättyy vaalia tai valintaa seuraavan toisen varsinaisen
yhtiökokouksen päättyessä.
Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Pekka Isoniemi on ilmoittanut eroavansa tehtävästään. Yhtiön hallituksen jäseneksi ja puheenjohtajaksi on tarkoituksenmukaista valita Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan liikennejärjestelmä yksikön päällikkö Heikki Palomäki hänen tehtävänsä, osaamisensa sekä yhtiön toimiala huomioon ottaen.
Lopuksi
Osakeyhtiölain 5 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan osakkeenomistajat voivat yhtiökokousta pitämättä yksimielisesti päättää yhtiökokoukselle kuuluvasta asiasta. Päätös on kirjattava, päivättävä, numeroitava ja allekirjoitettava.
Kaupungin hallintosäännön 8 luvun 3 §:n mukaan kaupunginhallituksen konsernijaoston tehtävänä on päättää osakkeenomistajalle kuuluvan päätösvallan käyttämisestä silloin, kun päätös tehdään yhtiökokousta pitämättä ja kun kysymyksessä taloudellisesti merkittävä tai periaatteellisesti laajakantoinen asia. Lisäksi konsernijaosto päättää jäsenien ja jäsenehdokkaiden nimeämisestä yhteisöjen ja säätiöiden toimielimiin.
This decision was published on 27.01.2026
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.