Avustuksen myöntäminen, nuorisotoiminnan leiriavustukset 2026, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Leiriavustukset vuodelle 2026 (kausi 1.11.2025–31.10.2026)
Päätös
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto päätti myöntää liitteen mukaisesti leiriavustusta 660 000 euroa. Myönnetystä avustuksesta maksetaan heti 80 % tai 50 % ja lopullinen päätös avustuksista tehdään toteutuneiden leirivuorokausien perusteella marras-joulukuussa 2026.
Leiriavustuksen kokonaissummasta 660 000 euroa jätettiin jakamatta 12 025 euroa. Tämä summa tullaan jakamaan tarveperusteisesti lopullisen päätöksen yhteydessä toteutuneiden leirivuorokausien mukaisesti.
Tule Mukaan ry:lle (nro 43) avustus maksetaan kun hakija on toimittanut yhdistyksen vuoden 2025 välitilinpäätöksen ja toimintakertomuksen.
Avustusta ei myönnetty
- Art Is More Oy:lle (nro 49), koska kyseessä on yritys.
- Nordicsom rf:lle (nro 50), koska kyseessä on valtakunnallinen yhdistys.
Ohjeita avustuksen saajille
Kauden 1.11.2025–31.10.2026 leiriavustus tulee selvittää asiointipalvelussa leiriavustusselvityksellä 1.9.–31.10.2026. Avustusta saavan tulee lisäksi toimittaa selvityksen yhteydessä edellinen hyväksytty tilinpäätös, jossa leirien tulot ja menot näkyvät omana kustannuspaikkanaan.
Avustusta saavan on noudatettava Nuorisotoiminnan avustusohjesääntöä ja Helsingin kaupungin avustusten yleisohjetta ja kaupungin ja kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yhteisiä avustusperiaatteita
(www.hel.fi/nuorisonavustukset)
Avustus maksetaan yhdessä erässä. Mikäli avustuksen saaja on velkaa kaupungille, kuitataan myönnetystä avustuksesta kaupungin perimiskelpoinen saatava avustuksen saajalta.
Avustustoiminnassa on otettu huomioon valtiontukisääntely ja avustuksen kilpailuvaikutukset. Avustamisen ei katsota vaikuttavan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, koska palveluja tuotetaan ensi sijassa paikallisille asukkaille rajatulla alueella jäsenvaltiossa.
Käsittely
Asian aikana kuultavina olivat suunnittelijat Teemu Kosunen, Anni Raitaniemi ja Virpi Talasmäki.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Leiriavustusta myönnetään helsinkiläisille yhdistyksille, jotka järjestävät leiritoimintaa koulujen loma- ja vapaa-aikoina. Hakijan tulee toteuttaa kauden aikana vähintään neljä leiriä. Leirit voivat olla joko yö ja/tai päiväleirejä. Yöleirin tulee kestää yhtäjaksoisesti vähintään kolme yötä ja päiväleirin yhtäjaksoisesti vähintään neljä päivää. Päiväleirien päivän pituuden tulee olla vähintään kuusi tuntia. Jokaiselle leirille tulee osallistua vähintään kahdeksan helsinkiläistä 7–16-vuotiasta ja leirien tulee olla avoimia kaikille helsinkiläisille lapsille ja nuorille. (Nuorisotoiminnan avustusohjesääntö)
Avustusta ei myönnetä valtakunnallisille järjestöille. (Nuorisotoiminnan avustusohjesääntö)
Avustusta myöntäessään voi nuorisojaosto käyttää harkintaansa yleisten poikkeuksellisten olosuhteiden vallitessa. (Nuorisotoiminnan avustusohjesääntö)
Avustuksen myöntämisen ja maksamisen edellytyksenä on, että kaupungin hakijalle aiempina vuosina myöntämissä avustuksissa ei ole ilmennyt epäselvyyksiä. (Helsingin kaupungin avustusten yleisohje)
Kaupungin hakijalle myöntämä avustus on julkisista varoista myönnettyä tukea. Mikäli avustusta myönnetään hakijalle, joka harjoittaa taloudellista toimintaa kilpailluilla markkinoilla (esim. palveluiden tai tuotteiden myyntiä), tulee ennen avustuksen myöntämistä selvittää ja arvioida, onko avustuksen myöntäminen valtiontukisäännösten mukaan mahdollista. Avustuspäätöksen perusteluista tulee tällaisessa tapauksessa ilmetä peruste avustuksen sallittavuudelle. Kiellettynä valtiontukena pidetään julkisen sektorin missä tahansa muodossa myöntämää tukea, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua, suosii jotakin yritystä tai tuotannonalaa ja vaikuttaa EU:n jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Myös avustus voi täyttää kielletyn valtiontuen kriteerit, eikä avustusta tule tällöin myöntää. (Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeet 7.4.2025)
Leiriavustusta jaetaan nuorisojaoston määrärahalinjauksen mukaisesti 660 000 euroa 48 hakijan järjestämälle 432 päiväleirille ja 157 yöleirille. Tuettavia leirivuorokausia hakemuksissa on yhteensä 71 286, joista päiväleirien osuus on 44 233 ja yöleirien 27 053. Leiriläisiä päiväleireille arvioidaan osallistuvan 9 161 ja yöleireille 4 822.
Pyöristettynä päiväleirieuroksi muodostuu 7,8 ja yöleirieuroksi 11,7. Viiden hakijan hakusumma oli pienempi kuin suunniteltujen leirivuorokausien mukaan laskettu avustus. Tästä johtuva ylijäävä osa, 12 025 euroa, jätetään jaettavaksi tarveperusteisesti lopullisen päätöksen yhteydessä.
Neljän hakijan kohdalla suunniteltujen leirivuorokausien muodostamasta avustussummasta maksetaan 50 %. Näin saadaan mahdollisesti takaisin perittävää määrää pienemmäksi, mikä puolestaan vähentää yhdistyksen riskiä joutua taloudellisiin vaikeuksiin. Muiden hakijoiden kohdalla avustussummasta maksetaan nyt 80 %. Yhden hakijan kohdalla avustus maksetaan kun hakija on toimittanut yhdistyksen vuoden 2025 välitilinpäätöksen ja toimintakertomuksen.
Kaikille hakijoille lopullinen päätös tehdään 31.10.2026 mennessä saapuneiden selvitysten perusteella.
Ukrainalaisten Yhdistys Suomessa ry:lle myönnettiin poikkeuksellisten olosuhteiden vallitessa leiriavustusta, vaikka se sääntöjensä mukaisesti on valtakunnallinen toimija. Yhdistys on koonnut toimintansa ja avustuksiensa piiriin Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainasta pakenevia naisia ja lapsia. Suurin osa pakolaisista jää pääkaupunkiseudulle. Yhdistys järjestää viime vuosien tavoin 7–16-vuotiaille lapsille useita päivä- ja yöleirejä.
Nuorisopalveluiden tiloja on jälleen haettu paljon sekä päivä- että yöleirien leiripaikoiksi, varsinkin nuorisopalveluiden leirikeskuksien vuorot ovat olleet hyvin suosittuja. Nuorisopalveluiden kumppanuusyksikkö jatkaa hyväksi koettuja leirivierailuja tälläkin kaudella. Vierailujen tarkoituksena on tutustua yhdistysten leiritoimintaan ja samalla myös saada suoraa asiakaspalautetta avustusmuodon arvioimiseksi ja kehittämiseksi.
Leiriavustusta on jaettu jo kymmenen kautta ja hakijoiden määrä on taas noussut edellisistä vuosista. Hakijoita oli yhteensä 50, joista 7 haki leiriavustusta ensimmäistä kertaa.
Hylättäviä hakemuksia oli kaksi ja yksittäisiä leirejä, joille avustusta ei voitu myöntää, samoin yhteensä kaksi. Nämä leirit oli suunniteltu leiriavustuksen kriteerien mukaista kestoa lyhyemmiksi.
Leiriavustus kaudelle 1.11.2025–31.10.2026 tuli hakea 31.10.2025 mennessä. Hakemuksia saapui 51, joista yksi peruttiin hakijan toimesta.
Avustusta koskevat päätökset
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti kokouksessaan kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yhteiset avustusperiaatteet. Kulttuurin ja vapaa-ajan avustuksilla rakennetaan demokraattista ja elinvoimaista kaupunkia, edistetään helsinkiläisten hyvinvointia ja terveyttä sekä edistetään YK:n Agenda 2030 tavoitteita. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan avustuksilla vahvistetaan kansalaisyhteiskuntaa sekä helsinkiläisten tasa-arvoa, osallisuutta ja yhdenvertaisuutta, sitoudutaan noudattamaan YK:n lasten oikeuksien sopimuksen toteutumista, edistetään fyysistä ja psyykkistä turvallisuutta, edistetään kaikkien mahdollisuutta toimia ja harrastaa turvallisemmassa tilassa, kunnioitetaan kaiken elävän hyvinvointia, tuetaan monipuolista kulttuurin ja vapaa-ajan tarjontaa, parannetaan helsinkiläisten mahdollisuuksia merkitykselliseen elämään, torjutaan ilmastonmuutosta sekä edistetään ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää toimintaa ja tehdään toimenpiteitä ympäristövaikutusten vähentämiseksi. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan avustuksilla suojataan tiedot ja järjestelmät hyvin, toimitaan vastuullisesti, avoimesti ja hyvän osallistavan hallintotavan mukaisesti, ei sallita rasismia, syrjintää, epäasiallista kohtelua tai seksuaalista häirintää. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 12.12.2023, § 178)
Avustuksia ei myönnetä tahoille, joihin kohdistuu Helsingin kaupunkia velvoittavia pakotteita. Avustuksensaaja ei myöskään saa asettaa avustusvaroja sellaisten tahojen saataville tai hyödynnettäväksi, joihin kohdistuu avustuksensaajaa tai Helsingin kaupunkia velvoittavia pakotteita. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 15.3.2022, § 47)
Valmistelussa on suoritettu lapsivaikutusten arviointi, jossa arvioidaan lapsen etua YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen ja lainsäädännön mukaisesti.
Toimivalta
Hallintosäännön mukaan kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto päättää jaoston käytettävissä olevien avustusmäärärahojen jakamisesta sekä hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää avustusmäärärahojen jakamisesta ja valvoo avustusten käyttöä. (luku 17, § 4 kohdat 3, 4 ja 5)
This decision was published on 28.01.2026
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.