Valtuustoaloite, väistötilat kirjastolle ja nuorisotoiminnalle sekä Säveltäjänpuiston alueen kehittäminen Pukinmäessä

HEL 2026-001050
More recent handlings

Kaupunkiympäristölautakunnan vastaus valtuutettu Antti Vuorelan ym. valtuustoaloitteeseen koskien väistötiloja kirjastolle ja nuorisotoiminnalle sekä Säveltäjänpuiston alueen kehittämistä Pukinmäessä

Case 18. / 447 §

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta katsoi valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Valtuustoaloitteessa esitetään, että kunnostetaan olemassa olevien rakennusten kuten Öllerin ja Björkbackenin villat yhteisö- ja kulttuurikäyttöön ja laaditaan Säveltäjänpuiston alueelle kehittämissuunnitelman ja selvitetään mahdollisuudet sijoittaa Säveltäjänpuiston alueelle tilapäiset väistötilat Pukinmäen kirjastolle ja nuorisotoiminnalle.

Rakennusten ja yleisten alueiden jaosto on päättänyt väistötilojen vuokraamisesta HOK-Elannolta kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan Pukinmäen nuorisotalon ja kirjaston käyttöön osoitteessa Pukinmäenkaari 2a. Väistötilat sijoittuvat hyvien liikenneyhteyksien varteen, lähelle tulevaisuuden tilojen sijaintia sekä lasten, nuorten ja perheiden normaalien asiointi- ja kulkureittien varrelle, joka on olennaista eri kohderyhmien saavuttamiseksi. Erityisesti nuoret viettävät aikaa siellä, missä on muitakin palveluita. Väistötilan tarpeen kesto on riippuvainen Pukinmäen uuden kirjaston ja nuorisotilan hankkeen aikataulusta. Väistötiloja hyödynnetään myös tulevaisuuden toiminnan pilotoimiseen, mm. tilojen erilaisten yhteiskäyttömahdollisuuksien osalta. Väistötilojen on tarkoitus valmistua 1.1.2027.

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala ei ole tunnistanut tilatarpeita Säveltäjänpuiston yhteydessä sijaitsevaan viiteen puurakennukseen. Säveltäjänpuisto ei vastaa toivottua sijaintia kummankaan palvelun toteuttamisen näkökulmasta. Kirjasto- ja nuorisotiloja ei lisäksi ole mahdollista sijoittaa yhteen rakennukseen rakennusten pienen koon takia, vaan toiminnot pitäisi jakaa useaan erilliseen rakennukseen. Toiminnan hajauttaminen useampaan erilliseen rakennukseen ei tue tavoitteita nuorisotilojen ja kirjaston palveluiden toteuttamisen, kehittämisen ja nykyaikaistamisen osalta. Pukinmäen nuorisotyö palvelee Pukinmäkeä laajempaa aluetta, jolloin tilojen sijainti hyvien joukkoliikenneyhteyksien vieressä on välttämätöntä. Niin kirjasto- kuin nuorisopalveluiden osalta on edellytyksenä koko toiminnan sijoittaminen yhteen rakennukseen, mikä parantaa valvottavuutta ja turvallisuutta sekä sitoo vähemmän henkilöresursseja. Myös kirjaston näkökulmasta sijainti muiden palveluiden ja hyvien joukkoliikenneyhteyksien lähellä parantaa kirjaston vierailu- ja lainausmääriä ja tilan käyttöastetta kokonaisuudessaan.

Kaupunkiympäristön toimiala on arvioinut Säveltäjänpuiston rakennukset huonokuntoisiksi, mikä nostaisi hankkeiden toteuttamiskustannuksia. Villat Öller ja Björkbacken sijaitsevat syrjässä keskeisiltä kulkureiteiltä. Rakennukset ovat huonokuntoisia ja kaupungin toiminnat on poistettu niistä sen takia. Muut rakennukset Säveltäjänpuiston alueella tullaan purkamaan ja nämä kaksi suojeltua villaa myydään. Kaupungin toimitilastrategian mukaan kaupunki luopuu tiloista, joita se ei tarvitse omassa toiminnassaan.

Säveltäjänpuiston alueelle on tarkoitus laatia uusi asemakaava. Muita tavoitteita on löytää Y-tontille uutta käyttöä, jäsentää puistoa jne. Huvilat on kuitenkin jo suojeltu voimassa olevalla asemakaavalle eikä tätä suojelustatusta ole tarkoitus purkaa uudella kaavalla.

Valtuustoaloite

Valtuutettu Antti Vuorela ja 11 muuta valtuutettua ovat tehneet kaupunginvaltuuston kokouksessa 21.01.2026 valtuustoaloitteen koskien väistötiloja kirjastolle ja nuorisotoiminnalle sekä Säveltäjänpuiston alueen kehittämistä Pukinmäessä.

Toimivalta

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallituksen on osoitettava aloite vastattavaksi sille lautakunnalle tai johtokunnalle, jonka toimivaltaan tai jonka alaisen viranomaisen toimivaltaan aloitteessa esitetty toimenpide kuuluu, mikäli aloitteen on allekirjoittanut vähemmän kuin 25 valtuutettua.

Aloitteessa esitetty toimenpide kuuluu kaupunkiympäristölautakunnan tai sen alaisen viranomaisen toimivaltaan.

This decision was published on 08.09.2026

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Presenter information

Name
Rikhard Manninen

Title
Vs. kaupunkiympäristön toimialajohtaja

Ask for more info

Name
Arja Törmä

Title
Johtava asiantuntija