Vuokraus, liiketila, Kantelettarenkuja 1, Gordion Group Oy

HEL 2026-002506
More recent handlings

Vuokraus, liiketila, Kantelettarenkuja 1, Gordion Group Oy

§ 200

Päätös

Myynti- ja vuokraustiimin tiimipäällikkö päätti hylätä Gordion Group Oy:n vaatimuksen osoitteessa Kantelettarenkuja 1, Helsinki sijaitsevan liiketilan vuokran alentamisesta ja vuokran määrän uudelleen arvioimisesta.
Vuokralaisen vaatimus

Gordion Group Oy on pyytänyt Helsingin kaupunkia ottamaan uudelleen tarkasteltavaksi Kantelettarenkuja 1:ssä sijaitsevan noin 46 m²:n suuruisen toimitilan vuokran ja vuokrausta koskevan päätöksen.

Vuokralainen on vaatimuksessaan katsonut, että noin 2 590–2 600 euron kuukausivuokra on tilan kokoon nähden korkea.

Vuokralainen on lisäksi ilmoittanut, että tämän tarjous tilasta perustui paitsi itse liiketilaan myös siihen, että tilassa olleet ravintolalaitteet olisivat käyttökelpoisia ja toimintakuntoisia. Vuokralaisen mukaan tilan käyttöönoton jälkeen ilmeni, etteivät useat laitteet toimineet asianmukaisesti, minkä vuoksi vuokralainen on joutunut hankkimaan uusia laitteita sekä tekemään muita investointeja.

Vuokralainen on ilmoittanut, että hänellä on asian tueksi muun muassa valokuvia, videoita sekä laitteiden hankinta- ja korjauslaskuja.

Lisäksi vuokralainen on esittänyt epäilyn siitä, ettei tilan vuokraamiseen liittynyt tarjouskilpailu olisi ollut kokonaisuutena asianmukainen ja ettei laitteiden kuntoa koskevia tietoja olisi esitetty riittävän selkeästi ennen tarjouksen tekemistä.

Vuokralainen on edellä mainituilla perusteilla pyytänyt vuokran määrän, tarjouskilpailun asianmukaisuuden ja tilassa olleiden laitteiden kunnon uudelleen arviointia.

Vuokran määräytyminen
Kyseinen liiketila on ollut vuokrattavana Huutokaupat.com-palvelussa järjestetyssä tarjouskilpailussa.
Gordion Group Oy on itse osallistunut tarjouskilpailuun ja jättänyt tilasta 2 590 euron kuukausivuokraa (sis. alv.) vastaavan tarjouksen.

Vuokran määrä ei siten ole muodostunut Helsingin kaupungin yksipuolisesti tilalle määrittelemän vuokratason perusteella, vaan tarjouskilpailussa annettujen tarjousten perusteella. Gordion Group Oy on tarjousta tehdessään ilmoittanut hinnan, jolla se on ollut valmis vuokraamaan kohteen.

Tarjoajan vastuulla on ennen tarjouksen jättämistä arvioida tarjouskilpailua koskevien tietojen ja kohteeseen tutustumisen perusteella tilan soveltuvuus suunniteltuun toimintaan sekä tarjottavan vuokran taloudellinen kannattavuus.

Tämän jälkeen osapuolten välille on tehty vuokrasopimus, jossa on määritelty vuokrasuhteen ehdot sekä vuokranantajan ja vuokralaisen vastuut ja velvollisuudet.

Tilassa olleet laitteet

Vuokralainen on vedonnut vaatimuksessaan erityisesti siihen, että tarjous on perustunut myös tilassa olleisiin ravintolalaitteisiin ja oletukseen niiden toimintakuntoisuudesta.

Asiassa saadun selvityksen mukaan vuokralaiselle on tarjottu mahdollisuutta siihen, että tilassa olleet, vuokralaisen näkemyksen mukaan rikkoutuneet tai käyttökelvottomat tavarat poistetaan tilasta. Vuokralainen on kuitenkin halunnut pitää kyseiset tavarat tilassa.

Kaupungin käytettävissä olevien selvitysten perusteella ei ole ilmennyt sellaista seikkaa, jonka perusteella vuokralaisen tarjouskilpailussa itse tarjoamaa ja vuokrasopimuksessa sovittua vuokraa olisi tällä perusteella alennettava pysyvästi tai määrättävä jälkikäteen uudelleen.

Myöskään se, että vuokralaiselle on liiketoiminnan aloittamisen tai harjoittamisen yhteydessä aiheutunut kustannuksia uusien laitteiden hankkimisesta tai olemassa olevien laitteiden korjaamisesta, ei sellaisenaan muodosta perustetta sovitun vuokran muuttamiselle.

Vuokralaiselle aikaisemmin tarjotut hyvitykset ja muut järjestelyt

Vuokralaisen tilanne on otettu vuokrasuhteen aikana huomioon.

Vuokralaiselle on jo myönnetty vuokranalennusta kolmen kuukauden ajalta. Lisäksi vuokralaiselle on tarjottu mahdollisuutta päättää vuokrasopimus välittömästi ilman sopimuksen mukaista irtisanomisaikaa.

Kaupunki on siten pyrkinyt löytämään tilanteeseen vuokralaisen kannalta joustavia ratkaisuja.

Tässä asiassa esitetyt olosuhteet eivät käytettävissä olevien selvitysten perusteella anna aihetta myöntää jo myönnetyn vuokranalennuksen lisäksi uutta vuokranalennusta tai muuttaa tarjouskilpailussa muodostunutta ja vuokrasopimuksessa sovittua vuokraa.

Päätöksen perustelut

Edellä esitetyillä perusteilla Gordion Group Oy:n vaatimuksessa ei ole esitetty sellaista uutta selvitystä tai muuta perustetta, jonka nojalla tarjouskilpailussa muodostunutta ja osapuolten välisessä vuokrasopimuksessa sovittua vuokraa tulisi alentaa tai määritellä uudelleen.

Asiassa on lisäksi otettu huomioon vuokralaiselle jo aikaisemmin myönnetyt vuokranalennukset sekä vuokralaiselle tarjottu mahdollisuus vuokrasopimuksen päättämiseen ilman irtisanomisaikaa.

Näin ollen Gordion Group Oy:n vaatimus vuokran alentamisesta hylätään.

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännön 16 luvun 3 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan, ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää, liikehuoneistojen ostamisesta, myymisestä, vuokralle antamisesta, vaihdossa hankkimisesta tai vaihdossa luovuttamisesta kaupunginhallituksen vahvistamissa rajoissa.

 

Rakennusten ja yleisten alueiden jaosto on päättänyt 22.8.2024 § 74, että myynti- ja vuokraustiimin päällikkö päättää vastuualueensa liikehuoneistojen vuokralle antamisesta, kun liikehuoneisto vuokrataan enintään 10 vuoden määräajaksi sopimuksen ennakoidun kokonaisarvon ollessa enintään 2 000 000 euroa tai kun liikehuoneisto vuokrataan toistaiseksi enintään kuuden kuukauden irtisanomisajoin.

This decision was published on 28.09.2026

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Fyysisesti tai postitse toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Sähköisesti toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Decisionmaker

Name
Jari Hooli

Title
Tiimipäällikkö

Ask for more info

Name
Heidi Levänen

Title
Vuokraneuvottelija