Avustuksen myöntäminen, muiden liikuntaa edistävien yhdistysten avustukset 2026

HEL 2026-005983
More recent handlings

Muiden liikuntaa edistävien yhdistysten avustukset vuodelle 2026

Case 5. / 14 §

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto myönsi muiden liikuntaa edistävien yhdistysten avustusta yhdeksälle liikuntaseuralle (LS), 13 erityisjärjestölle (ER) ja 11 muulle liikuntaa järjestävälle yhdistykselle (MY) yhteensä 134 200 euroa liitteen 1 mukaisesti.

Avustusta ei myönnetty viidelle hakijalle:

Hakija
Yhteisön tyyppi
Hylkäysperuste
LINK Akatemia Clubi Ry
MY
Hakijayhdistys ei ole ollut toiminnassa kokonaista kalenterivuotta ennen avustuksen hakemista.
Socus ry
MY
Hakija ei toimittanut hakemuksellaan kaikkia vaadittuja liitteitä.
Suomen Maahanmuuttajien liitto ry
MY
Hakija ei toimittanut hakemuksellaan kaikkia vaadittuja liitteitä.
Suomi-Galmudug Seuran ry
MY
Hakija ei toimittanut hakemuksellaan kaikkia vaadittuja liitteitä.
Suomi-Somalia Seura ry, ruotsiksi Sällskapet Finland-Somalia rf
MY
Hakija ei toimittanut hakemuksellaan kaikkia vaadittuja liitteitä.

Ohjeita avustuksen saajalle

Tämän päätöksen lisäksi yhdistyksen tulee noudattaa liikunnan avustusten hakuohjetta, Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeita, Helsingin kaupungin järjestöyhteistyön ja avustustoiminnan eettisiä kumppanuusperiaatteita, kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yhteisiä avustusperiaatteita, voimassa olevaa lainsäädäntöä, yhdistysten hyvä hallintotapa -suositusta, Reilu peli – Urheiluyhteisön eettiset periaatteet -asiakirjaa sekä muita liikuntapalveluiden antamia ohjeita ja määräyksiä (liikuntajaosto 30.10.2025, § 21). Jos ohjeita ei noudateta, avustus voidaan periä takaisin.

Avustukset maksetaan päätöksenteon jälkeen. Jos avustuksen saaja on velkaa kaupungille, kaupungin perimiskelpoinen saatava kuitataan myönnetystä avustuksesta.

Muiden liikuntaa edistävien yhdistysten avustusta saa käyttää ainoastaan yhdistyksen harjoittamaan yleishyödylliseen liikuntatoimintaan. Muiden liikuntaa edistävien yhdistysten avustuksen osuus näistä kustannuksista vuonna 2026 voi olla enintään 80 prosenttia. Hyväksyttäviä kustannuksia eivät ole lainojen lyhennykset, korot, poistot, arvonalennukset, varaukset tai muut laskennalliset erät, jotka eivät perustu jo toteutuneisiin kuluihin.

Avustusvaroja ei saa asettaa sellaisten tahojen saataville tai hyödynnettäväksi, joihin kohdistuu avustuksen saajaa tai Helsingin kaupunkia velvoittavia pakotteita.

Avustuksen käyttö tulee selvittää 31.8.2027 mennessä. Liikuntapalvelut tiedottaa avustuksen saajia selvittämistavasta myöhemmin.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Kulttuuri ja vapaa-aika lautakunnan liikuntajaosto päätti 30.10.2025, § 21 liikunnan avustusten myöntämisen periaatteista vuodelle 2026. Muiden liikuntaa edistävien yhdistysten avustusta myönnetään yleisavustusluonteisena avustuksena liikuntaseuroille, jotka eivät täytä toiminta-avustuksen kriteerejä, sekä muille liikuntaa järjestäville yhdistyksille.

Avustusta voidaan myöntää yhdistyksille, jotka täyttävät avustuskelpoisuuden ehdot. Hakijayhdistyksen sääntöjen mukaisen kotipaikan on oltava Helsinki ja toiminnan on oltava avointa kaikille helsinkiläisille. Yhdistyksen tulee järjestää säännöllistä ohjattua liikuntatoimintaa ja liikuttaa riittävää määrää helsinkiläisiä. Avustettavan liikuntatoiminnan tulee kohdistua pääosin helsinkiläisiin. Avustusten myöntämisessä painotetaan lasten ja nuorten sekä eläkeläis- ja erityisryhmien liikuntaa ja toiminnan määrää.

Lisäksi avustussummissa voidaan harkinnanvaraisesti huomioida hakemuksella ilmoitettuja hakuvuotta edeltävän vuoden tilankäyttökustannuksia tilankäyttöavustuksen enimmäistuntihintojen mukaisesti. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja päätti 3.12.2025, § 44 toimialan hinnastosta vuodelle 2026. Päätöksen myötä Helsingin kaupungin koulujen liikuntatilat ovat 1.6.2026 alkaen aiempaa edullisempia. Liikuntajaosto päivitti 27.1.2026, § 2 tilankäyttöavustuksen myöntämisperusteita vuodelle 2026 niin, ettei kaupungin koulutilojen käytön perusteella myönnetä tilankäyttöavustusta 1.6.2026 alkaen. Koulutilojen käyttöä 1.6.2026 alkaen ei ole huomioitu myöskään muiden liikuntaa edistävien yhdistysten avustusten valmistelussa.

Muiden liikuntaa edistävien yhdistysten avustushakemuksia saapui määräaikaan mennessä 30. Kolme hakemusta siirrettiin käsittelyvaiheessa hakukelpoisuuskriteerien perusteella toiminta- ja tilankäyttöavustuksina käsiteltäviksi. Yksitoista toiminta- ja tilankäyttöavustusta siirrettiin käsittelyvaiheessa muiden liikuntaa edistävien yhdistysten avustuslajiin käsiteltäväksi. Lopullinen hakijamäärä muiden liikuntaa edistävien yhdistysten avustuksessa oli 38. Hakijoista yhdeksän oli liikuntaseuroja.

Esitettävät avustusten määrät perustuvat käytössä olleen määrärahan jakamiseen näille yhdistyksille kriteerien mukaisin perustein. Liikuntajaosto ositti 27.1.2026, § 4 liikunnan avustuksiin kohdennetusta 9 308 000 euron määrärahasta toiminta-avustuksiin ja muiden liikuntaa edistävien yhdistysten avustuksiin yhteensä 2 187 000 euroa, josta enintään 150 000 euroa muiden liikuntaa edistävien yhdistysten avustuksiin.

Avustustoiminnassa on otettu huomioon valtiontukisääntely ja avustuksen kilpailuvaikutukset. Avustamisen ei katsota vaikuttavan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, koska palveluja tuotetaan ensi sijassa paikallisille asukkaille rajatulla alueella jäsenvaltiossa.

Avustustoimintaa koskevat päätökset

Avustuksista päätettäessä noudatetaan liikunnan avustusten myöntämisperiaatteiden (kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto 30.10.2025, § 21) lisäksi Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeita ja järjestöyhteistyön ja avustustoiminnan eettisiä kumppanuusperiaatteita (kaupunginhallitus 7.4.2025, § 222) sekä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yhteisiä avustusperiaatteita (kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 12.12.2023, § 178). Avustuksia ei myönnetä tahoille, joihin kohdistuu Helsingin kaupunkia velvoittavia pakotteita (kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 15.3.2022, § 47).

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännön (17 luku, § 1) mukaan kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää toimialan avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet ja valvoo avustusperiaatteiden toteutumista toimialatasoisesti. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto päättää jaoston käytettävissä olevien avustusmäärärahojen jakamisesta, hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää avustusmäärärahojen jakamisesta, sekä valvoo avustusten käyttöä (hallintosääntö, 17 luku, § 3).

This decision was published on 04.05.2026

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Fyysisesti tai postitse toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Sähköisesti toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Presenter information

Name
Tuuli Salospohja

Title
Palvelun päällikkö

Ask for more info