Avustuksen hakeminen, hankeavustus, kansallisen lukutaitostrategian toimeenpanon edistäminen 2026, Opetushallitus, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

HEL 2026-006214
More recent handlings

Päätös hakea hankeavustusta kansallisen lukutaitostrategian toimeenpanon edistämiseen 2026-2027

§ 52

Päätös

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan perusopetusjohtajan sijainen päätti hakea Opetushallitukselta valtionavustusta kansallisen lukutaitostrategian täytäntöönpanon edistämiseen ajalle 1.8.2026–31.12.2027.  

Valtionavustusta haetaan 108 750 euroa. Hankkeen omarahoitusosuus on 25 % (36 250 euroa) hankkeen kokonaiskustannuksista (145 000 euroa). Omarahoitusosuus katetaan kehittämispalveluiden määrärahasta. Hankkeen hakemus ja hakutiedote ovat päätöksen liitteenä. 
 
Lisäksi perusopetusjohtajan sijainen päätti valtuuttaa projektipäällikkö Antti Aaltosen toimimaan asiointiroolissa Lukutaitotyötä Helsingissä! -hankkeen rahoitushakemuksen hakemisen sähköisessä hakujärjestelmässä. 

Päätöksen perustelut

Opetushallitus asetti haettavaksi hankeavustusta Kansallisen lukutaitostrategian 2030 suuntaviivojen ja toimenpiteiden toteutumisen edistämiseksi. Myönnettävä hankeavustus on yhteensä enintään 1 000 000 euroa vuoden 2026 talousarvioon sisältyvästä momentin 29.01.31.4.02 määrärahasta. 
 
Rahoitusta saavien hankkeiden tavoitteena on kunnan lukutaitostrategian luominen tai täytäntöönpano. 
 
Kyseessä on useamman Helsingin kaupungin toimialan yhteishanke, jota kasvatuksen ja koulutuksen toimiala koordinoi. Hankehakemus on valmisteltu yhdessä kulttuuri- ja vapaa-aika toimialan sekä sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen toimialan kanssa. 
 
Toiminta sidotaan kaupungin perustyöhön, ja siinä hyödynnetään jo olemassa olevia rakenteita, kuten koulujen, varhaiskasvatuksen ja kirjaston perustoimintaa. Hanke tukee Helsingin kaupungin strategista tavoitetta “Teemme Helsingistä lukemisen ja lukutaidon pääkaupungin!” 

Toimivalta

Rahoitusjohtajan päätöksen 103 §, 10.12.2018 mukaan valtionavustusten sekä niihin verrattavien etuuksien hakemisen toimivalta on siirretty perusopetusjohtajalle kasvatuksen ja koulutuksen toimialaan liittyvien valtionavustusten sekä niihin verrattavien etuuksien hakemisessa. 

This decision was published on 24.04.2026

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Decisionmaker

Name
Taina Tervonen

Title
Perusopetusjohtajan sijainen

Ask for more info

Name
Antti Aaltonen

Title
Projektipäällikkö

Attachments

2. Llukutaitostrategia hakemus 2026
The attachment will not be published on the internet.

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information or information that could compromise the protection of privacy or a private trader's business or trade secret when published. The published documents also exclude appendices that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Status and Rights of Social Welfare Clients 812/2000, Act on the Status and Rights of Patients 785/1992, Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.