Vuokraus, liiketila, Rautatientorin metroasema, Kesko Oyj
Liiketilan vuokraamisen esisopimus, Rautatientorin metroasema
Päätös
Johtokunta hyväksyi Kesko Oyj:n kanssa tehtävän esisopimuksen liiketilan vuokraamisesta Rautatientorin metroasemalta. Lisäksi johtokunta hyväksyi liiketilan vuokraamisen Kesko Oyj:lle vuokrasopimuksen mukaisin ehdoin, kun esisopimuksessa asetetut ehdot ovat täyttyneet.
Johtokunta oikeutti liikenneliikelaitoksen toimitusjohtajan tekemään esisopimukseen ja vuokrasopimukseen tarvittaessa vähäisiä muutoksia sekä allekirjoittamaan esisopimuksen ja liiketilan vuokrasopimuksen.
Käsittely
Asian aikana kuultavana oli Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne
Oy:n hankekehityspäällikkö Kirsi Borg.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Liikenneliikelaitos (HKL) on vuokrannut Kesko Oyj:lle liiketilan Rautatientorin metroasemalta päivittäistavarakauppakäyttöön.
Rautatientorin metroasemalla on käynnistymässä aseman perusparannushanke, jonka toteutusvaihe alkaa arviolta loppuvuonna 2026 ja päättyy arviolta toukokuussa 2029. Perusparannushankkeen vuoksi nykyinen vuokrasopimus tullaan päättämään ja tarkoitus on, että osana hanketta HKL toteuttaa asemalle uudet liiketilat.
HKL:lle mm. omaisuudenhallinta- ja projektinhallintapalveluja tuottava Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy (Kaupunkiliikenneyhtiö) ja Kesko Oyj ovat neuvotelleet uudesta vuokrasopimuksesta, jolla Kesko Oyj vuokraisi liiketilan HKL:ltä perusparannushankkeen valmistuttua.
HKL:n ja Kesko Oyj:n kesken laaditaan esisopimus, jossa määritellään menettelyt vuokrasopimuksen valmisteluun ja kummankin osapuolen osalta valmius sopimuksen tekemiseen. Tavoitteena on mahdollistaa ja varmistaa kaupallisen toiminnan jatkamisen edellytykset Rautatientorin metroasemalla sijaitsevien ja hankkeessa perusparannettavien liiketilojen osalta osana toimivaa ja vilkasta liikenteen solmukohtaa sekä kaupungin ydinkeskustaa.
Nyt solmittavassa esisopimuksessa määritellään edellytykset, joiden täytyttyä HKL ja Kesko Oyj sitoutuvat solmimaan liiketilan vuokrasopimuksen, sekä aikataulu, jossa kyseinen vuokrasopimus solmitaan. HKL:n puolelta täytettäviä edellytyksiä vuokrasopimuksen solmimiselle ovat kaupunginvaltuuston hyväksyntä perusparannushankkeen hankesuunnitelmalle, perusparannushankkeen toteuttamisesta päättäminen ja lopullisten urakkasopimusten solmiminen sekä rakentamisluvan saaminen perusparannushankkeelle.
Esisopimus ja siten mahdollisen vuokrasopimuksen tekeminen raukeaa, mikäli vuokrasopimusta ei ole allekirjoitettu 31.12.2028 mennessä.
Vuokrasopimus
Kuntalain (410/2015) 130 § 2 momentin mukaan kunnan luovuttaessa tai antaessa vuokralle vähintään kymmeneksi vuodeksi omistamansa kiinteistön ilman tarjouskilpailua, puolueettoman arvioijan on arvioitava kiinteistön markkina-arvo tai markkinaperusteinen vuokrataso. Rautatientorin metroaseman liiketiloista on teetetty puolueettoman arvioijan selvitys alueen markkinavuokratasosta ja siten solmittava vuokrasopimus on markkinaperusteinen.
Liiketilasta solmitaan 10 vuoden määräaikainen vuokrasopimus noudattaen muilta osin liikenneliikelaitoksen tavanomaisia liikehuoneiston vuokrasopimuksen ehtoja.
Vuokrasopimus osapuolten välille ei synny tämän päätöksen perusteella vaan varsinaisen vuokrasopimuksen allekirjoituksella.
Toimivalta
Hallintosäännön 11 luvun 1 § 2 mom. 6 kohdan mukaan, ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, liikelaitoksen johtokunta päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää, hallintaoikeutensa puitteissa maa-alueiden, tilojen ja laitteiden vuokralle antamisesta sekä muusta käyttöön luovuttamisesta kerrallaan enintään kymmenen vuoden ajaksi samoin kuin toistaiseksi, jos vuokrasuhde on sovittu päättyväksi enintään kuuden kuukauden kuluttua irtisanomisesta.
Liikenneliikelaitoksen johtokunta on siirtänyt 21.8.2020, 127 §, johtokunnan toimivaltaa toimitusjohtajalle tilojen ja laitteiden vuokralle antamisesta sekä muuten käyttöön luovuttamisesta, kun tila tai laite vuokrataan enintään 10 vuoden määräajaksi tai toistaiseksi enintään kuuden kuukauden irtisanomisajoin sopimuksen ennakoidun kokonaisarvon ollessa enintään 3 miljoonaa euroa.
Johtokunta päättää kyseessä olevan tilan vuokrauksesta mainituin ehdoin, koska vuokrasopimuksen ennakoitu arvo sopimuskaudelta on suurempi kuin 3 miljoonaa euroa (alv 0 %).
This decision was published on 28.08.2026
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Fyysisesti tai postitse toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Sähköisesti toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen johtokunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.