Hankinta, hautauspalvelut, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Hautauspalvelujen hankinta
Päätös
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta päätti
A. hyväksyä hautauspalvelujen hankinnan keskeiset periaatteet ja ehdot sekä oikeuttaa sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan tekemään tarvittaessa tarjouspyyntöasiakirjoihin välttämättömiä, vähäisiä muutoksia.
B. oikeuttaa perhe- ja sosiaalipalvelujen johtajan
- tekemään hankintaa koskevat päätökset
- allekirjoittamaan hankintapäätöksen perusteella solmittavat sopimukset
- päättämään sopimusten irtisanomisista ja purkamisista
- päättämään optiokauden käyttöönotosta.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Hankinnan taustaa
Hautauspalvelujen palveluhankinta on kilpailutettu viimeksi vuonna 2024. Perhe- ja sosiaalipalvelujen johtaja päätti hankinnasta 15.1.2025 § 2. Hautauspalvelujen perussopimuskausi on 1.4.2025–31.12.2026. Sopimus sisälsi mahdollisuuden enintään 27 kuukauden mittaiseen optiokauteen.
Sopimuksen mukaiseen hautauspalveluun ei ole sisältynyt arkkujen, uurnien ja arkkuvaatteiden toimitusta, vaan palveluntuottaja on sopimuksen mukaisesti noutanut hautauksessa tarvittavat arkut, uurnat ja arkkuvaatteet Helsingin kaupungin Pakilan työkeskuksesta, jossa ne on valmistettu kaupungin järjestämänä toimintana. Arkkujen, uurnien ja arkkuvaatteiden valmistus loppui, kun tuotteiden valmistamiseen käytettävät tilat poistuivat käytöstä ja toiminta lakkasi kokonaan Pakilan työkeskuksessa 30.4.2026.
Näin ollen kyseisiä tuotteita koskevia tuotetilauksia ja tuotetilauksiin liittyvää kustannusten hallintaa ja seurantaa sekä tuotetoimituksiin liittyvää logistiikkaa ei ole tarkoituksenmukaista toteuttaa muilla tavoilla kuin hankkimalla tarvittavat tuotteet hautauspalvelua tuottavalta palveluntuottajalta. Arkku-, uurna- ja arkkuvaatetuotteiden hankkiminen muulla tavalla aiheuttaisi merkittävää haittaa ja kustannusten merkittävää päällekkäisyyttä tuotetoimitusten, tuotteiden varastoinnin ja tuotteiden luovuttamisen osalta, eikä toimialalla ole käytössään tarpeellisia tiloja edellä mainitun toiminnan järjestämiseksi.
Hankinnan kohde
Hankinnan kohteena ovat Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan hautauspalvelut, joita käytetään pääosin toimeentulotukeen oikeutettujen helsinkiläisten vainajien hautaukseen. Palvelu alkaa vainajan luovutuksesta vainajan säilytyspaikasta palveluntuottajalle ja päättyy hautaukseen.
Hautaukset ovat tuhkahautauksia ja vain perustelluista syistä arkkuhautauksia. Hautaustavan valinnassa huomioidaan vainajan kulttuuri, uskonnollinen vakaumus ja uskontoon liittyvät hautaustavat. Hautauspalvelu sisältää hautauspalvelun järjestelyt, omaisen palvelun hautauspalvelutoimistossa, yhteistyön seurakunnan, seurakuntayhtymän tai muun hautauksesta vastaavan tahon kanssa, vainajan valmistelun ja pukemisen, pienen kukkakimpun arkulle tai uurnalle sekä vainajan kuljetuksen pääkaupunkiseudulla. Palveluntuottaja vastaa lisäksi vainajan vaatetuksen sekä arkun ja uurnan tilaamisesta ja noutamisesta sekä arkkujen ja uurnien saatavuudesta palvelukuvauksen mukaisesti. Kantajia ja apumiespalvelua voidaan käyttää palvelukuvauksessa määritellyissä tilanteissa.
Pääsääntöisesti omaiset hakevat täydentävää toimeentulotukea hautauskustannuksiin. Myös edunvalvojilta, sairaaloista ja poliisilta tulee hautauspyyntöjä, jos vainajalla ei ole omaisia tai omaiset eivät suostu tai kykene järjestämään hautausta. Hautaustoimilain (457/2003) 23 §:n mukaan kunta huolehtii tällöin hautauksesta.
Hautauspalveluihin myönnettävä maksusitoumus on täydentävää toimeentulotukea ja tuen myöntämisestä päättää Helsingin sosiaali-, terveys ja pelastustoimialan perhe- ja sosiaalipalvelujen nuorten palvelut ja aikuissosiaalityö. Kansaneläkelaitoksen myöntämä perustoimeentulotuki ei kata vainajan hautausta. Toimeentulotukea on myönnetty hautaukseen vuosina 2024–2025 seuraavasti: vuonna 2024 maksusitoumuksia myönnettiin noin 450 kappaletta ja vuonna 2025 noin 460 kappaletta. Myönnettyjen maksusitoumusten määrä on vuoteen 2025 saakka ollut vuosittain alle 500 kappaletta.
Hankittava palvelu on helsinkiläisille tarkoitettua palvelua. Tämän takia palveluntuottajalla tulee olla vähintään yksi palvelupiste Helsingin kaupungin alueella.
Hankinnan kohde on kuvattu tarkemmin palvelukuvauksessa ja muissa tarjouspyyntöasiakirjoissa.
Tarjouskilpailu
Hankinnasta järjestetään tarjouskilpailu julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016, jäljempänä hankintalaki) mukaisella avoimella menettelyllä.
Hankintaa ei jaeta osiin, koska se ei kokonaisuuden kannalta ole tarkoituksenmukaista.
Tarjouskilpailun perusteella valitaan yksi palveluntuottaja.
Tarjouspyyntöasiakirjoissa määritellään hankittava palvelu, palvelun hinnoittelu sekä tarjoajille ja palvelulle asetetut soveltuvuus- ja vähimmäisvaatimukset. Rahoituksellista ja taloudellista asemaa koskevien vaatimusten lisäksi tarjoajille asetetaan tarjouspyynnössä kuvatut tekniseen suorituskykyyn ja ammatilliseen pätevyyteen liittyvät vaatimukset, joiden tulee täyttyä koko sopimuskauden ajan.
Esitys hautauspalvelujen kilpailutuksen tarjouspyyntöasiakirjoiksi on liitteinä 1–7.
Hankintalain 60 §:n ja 138 §:n mukaan hankintailmoitusta ei saa julkaista muualla, ennen kuin se on julkaistu julkisten hankintojen internet-osoitteessa www.hankintailmoitukset.fi(Link leads to external service), joten tarjouspyyntöasiakirjoja ei julkaista internetissä esityksen liitteenä.
Palvelun laatu ja tarjousten vertailuperuste
Tuotettavalle palvelulle ja palveluntarjoajille on asetettu ehdottomat vähimmäisvaatimukset, jotka on esitetty esityksen liitteenä olevissa tarjouspyyntöasiakirjoissa (liitteet 1–7). Ehdottomien vähimmäisvaatimusten tulee toteutua koko sopimuskauden ajan. Tilaaja valvoo vähimmäisvaatimusten toteutumista ja sopimusehtojen noudattamista.
Tarjousten vertailuperusteena käytetään kokonaistaloudellista edullisuutta, jossa hinnan painoarvo on 100 prosenttia. Laatu on huomioitu tarjouspyyntöasiakirjoissa palvelulle asetetuissa vähimmäisvaatimuksissa.
Tehtävä sopimus
Hankinnan tavoiteltu sopimuskausi on 1.1.2027−31.12.2028. Sopimusta voidaan tilaajan niin päättäessä jatkaa alkuperäisin ehdoin enintään kahden (2) vuoden mittaisella optiokaudella.
Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on 1 350 000 euroa.
Tarjouspyyntöasiakirjoissa esitetyt arvioidut hankintamäärät perustuvat aiempien vuosien ostoihin, eivätkä ne sido Helsingin kaupunkia. Palvelua tilataan tarpeen mukaan.
Hankintavaltuuksista päättäminen
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta on päättänyt 13.1.2026 § 7 toimialan viranhaltijoiden hankintavaltuuksista siten, että perhe- ja sosiaalipalvelujen johtajan osalta vahvistettu hankintaraja on 500 000 euroa. Nyt tehtävällä päätöksellä lautakunta oikeuttaa perhe- ja sosiaalipalvelujen johtajan tekemään hankinnasta päätöksen, jonka laskennallinen arvo on enemmän kuin 500 000 euroa.
Hankinnasta solmittavat sopimukset ja sopimusten allekirjoittaja
Helsingin kaupungin hallintosäännön 24 luvun 1 §:n 2 momentin mukaisesti lautakunnan päätösten perusteella tehtävät sopimukset allekirjoittaa esittelijä, ellei toimielin toisin päätä.
Mikäli ilmenee tarvetta sopimuksen päättämiseen (irtisanomiseen tai purkamiseen), päätös on tehtävä riittävän nopeasti. Siksi on tarkoituksenmukaista, että myös sopimuksen päättämistä koskeva päätösvalta on perhe- ja sosiaalipalvelujen johtajalla.
This decision was published on 25.09.2026
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Pöytäkirjan 203, 204, 205, 206, 207, 208, 209, 210, 211, 212 (A.), 213 (A), 215, 216, 217 ja 221 §:t.
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Pöytäkirjan 212 (B.), 213 (B) ja 214 §:t.
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Fyysisesti tai postitse toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Sähköisesti toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.