Palkitseminen, Vuoden nuorisotyöllinen teko -palkinto, 2026, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

HEL 2026-014530
More recent handlings

Vuoden nuorisotyöllinen teko 2026 -palkinto

Case 3. / 26 §

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto päätti Vuoden nuorisotyöllinen teko -palkinnon saajan liitteen mukaisesti. Palkittava julkistetaan valtakunnallisella nuorisotyönviikolla lokakuussa viikolla 41.

Käsittely

Esteelliset: Tomas Luoto
Esteellisyyden syy: palvelussuhde- ja toimeksiantosuhdejäävi (hallintolain 28.1 § kohta 4)
Esteellinen poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.

Asian aikana kuultavina olivat suunnittelijat Matteus Pellikka, Saija Salonen, Suvi Törrönen ja Anu Järvinen.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Vuonna 2026 palkitaan vuoden 2025 aikana toteutettu teko, toiminto tai hanke. Palkinto on suuruudeltaan 5 000 euroa.

Palkintoehdokkaat kerättiin kuntalaisten ehdotusten pohjalta. Palkittavia oli mahdollista ehdottaa 27.4.–11.5.2026 välisenä aikana Vuoden nuorisotyöllinen teko -palkinnon verkkosivustolta löytyvällä verkkolomakkeella. Yhteensä ehdotuksia saapui määräaikaan mennessä 100 joissa ehdotettiin 19 toimijaa palkinnon saajaksi.

Palkintoon liittyvät päätökset

Vuoden nuorisotyöllinen teko -palkinto myönnetään päättyneen vuoden aikana toteutetulle teolle, toiminnalle tai hankkeelle, joka on vaikuttanut positiivisesti helsinkiläisen nuorison elämään, olosuhteisiin tai ympäristöön vaikuttavalla, esimerkillisellä sekä merkityksellisellä tavalla. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto 25.9.2025 § 22)

Palkinto voidaan myöntää yhdistykselle, ryhmälle tai yksityishenkilölle, jonka/joiden kotikunta on Helsinki. Kumppanuusyksikkö kerää kuntalaisilta palkintoehdotuksia, joiden pohjalta päätös palkinnon saajasta tehdään. Palkintoa ei voida myöntää yhdistyksen tai ryhmän perustoiminnan perusteella tai Helsingin kaupungin henkilöstölle. Palkintoa ei voida myöntää toimijalle, joihin kohdistuu Helsingin kaupunkia velvoittavia pakotteita tai joka ei toiminnassaan noudata Helsingin kaupungin julkilausuttuja arvoja. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto 25.9.2025 § 22)

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännön 17 luvun 4 §:n mukaisesti kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto päättää jaoston käytettävissä olevien avustusmäärärahojen jakamisesta ja hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää avustusmäärärahojen jakamisesta sekä valvoo avustusten käyttöä.

This decision was published on 18.09.2026

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Presenter information

Name
Mikko Vatka

Title
Nuorisoasiainjohtaja

Ask for more info

Attachments

1. Vuoden nuorisotyöllinen teko 2026 -palkinto, päätös, EI JULKISUUTEEN ennen palkinnon jakoa
The attachment will not be published on the internet.

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information or information that could compromise the protection of privacy or a private trader's business or trade secret when published. The published documents also exclude appendices that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Status and Rights of Social Welfare Clients 812/2000, Act on the Status and Rights of Patients 785/1992, Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.