Hankerahoitus, Osallisuutta ja toimintakykyä systeemisesti, ESR+, EU-hanke, erityistavoite 4.3., sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala

HEL 2026-015788
More recent handlings

Osallistuminen EU:n rahoitushakuun hankkeella ”OSATO - Osallisuutta ja toimintakykyä systeemisesti”

§ 62

Päätös

Strategiajohtaja päätti hyväksyä Helsingin kaupungin osallistumisen Euroopan unionin Suomen alue- ja rakennepolitiikan ohjelman sosiaalirahasto plussan (ESR+) rahoitushakuun hankkeessa ”OSATO - Osallisuutta ja toimintakykyä systeemisesti”. Samalla strategiajohtaja päätti valtuuttaa sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan perhe- ja sosiaalipalvelujen nuorten palvelujen ja aikuissosiaalityön työllistymistä edistävät palvelut toimimaan kaupungin edustajana kyseisessä hankkeessa sekä vastaamaan hankkeen hausta ja hallinnoinnista.

Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan hankekustannuksiin arviolta 612 500 euroa varaudutaan toimialan omassa budjetissa. Hankkeelle saadaan tukea enintään 490 000 euroa, jolloin omarahoitusosuudeksi jää 122 500 euroa.

Päätöksen perustelut

OSATO - Osallisuutta ja toimintakykyä systeemisesti -hankkeessa kehitetään monialaista työ- ja toimintakyvyn palvelua 40–65-vuotiaille aikuissosiaalityön miesasiakkaille, jotka ovat koulutuksen tai työelämän ulkopuolella ja vaarassa jäädä palvelurakenteen ulkopuolelle. Tavoitteena on vahvistaa asiakkaiden työ- ja toimintakykyä sekä osallisuutta. Hanke on tarkoitus toteuttaa vuosien 2027–2028 aikana.

Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala on esittänyt Helsingin kaupungin osallistumista EU:n Suomen alue- ja rakennepolitiikan ohjelman sosiaalirahasto plussan (ESR+) Etelä-Suomen aluehakuun hankkeella "OSATO - Osallisuutta ja toimintakykyä systeemisesti. Haku kohdistuu toimintalinjaan 4. Työllistävä, osaava ja osallistava Suomi ja sen erityistavoitteeseen 4.3 Yhdenvertainen osallisuus, jonka tavoitteena on vahvistaa heikoimmassa työmarkkina-asemassa ja suurimmassa huono-osaisuusriskissä olevien henkilöiden aktiivista toimijuutta ja osallisuutta sekä tukea etenemistä kohti koulutusta ja työmarkkinoita. Lisäksi tavoitteena on kohderyhmään kuuluvien työ- ja toimintakyvyn ylläpitäminen ja parantaminen.

OSATO - Osallisuutta ja toimintakykyä systeemisesti -hankkeessa kehitetään uutta systeemistä, monialaista työ- ja toimintakyvyn palvelua. Kehitettävä palvelu huomioi erityisesti ne asiakkaat, jotka ovat vaarassa jäädä palvelu-uudistuksen takia palvelurakenteen ulkopuolelle. Uudessa työ- ja toimintakyvyn palvelussa luodaan selkeitä palvelupolkuja väliinputoamisriskissä oleville asiakkaille niin sosiaali- ja terveyspalvelujen sisällä kuin kolmannen sektorin palveluihin.

Hankkeen toiminta kattaa koko Helsingin alueen. Kohderyhmänä ovat 40–65-vuotiaat miespuoliset aikuissosiaalityön asiakkaat, jotka ovat koulutuksen tai työelämän ulkopuolella ja joilla ei toimintakykynsä rajoitteiden vuoksi ole mahdollisuutta työllistyä tai osallistua työhön avoimilla työmarkkinoilla. Hankkeessa kehitetään menetelmiä, joilla lisätään työ- ja toimintakyvyn palvelujen vaikuttavuutta, jotta kohderyhmän työ- ja toimintakyky sekä osallisuus kasvavat.

Hankkeen aikana kehitetyt monitoimijaiset toimintamallit, yhteistyörakenteet ja palveluihin kiinnittymistä tukevat käytännöt dokumentoidaan selkeiksi, siirrettäviksi ja skaalattaviksi kokonaisuuksiksi. Kehitetyt toimintamallit ja yhteistyörakenteet pyritään juurruttamaan osaksi Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan, kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan, työllisyyspalveluliikelaitoksen sekä yhteistyöverkoston pysyvää toimintaa.

Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala toimii hankkeen toteuttajana. Hankkeen suunniteltu kustannusarvio on 612 500 euroa, jolle haetaan tukea 490 000 euroa. Hankkeen omarahoitusosuuteen, noin 122 500 euroa varaudutaan sosiaali- ja terveystoimialan omassa budjetissa. Hanke on suunniteltu toteutettavaksi ajalla 1.1.2027-31.12.2028.

Hanke tukee erityisesti Helsingin kaupunkistrategian 2025–2029 painopistettä ”Helsingissä jokainen voi hyvin’’ edistäen samalla myös painopistettä ’’Sujuva arki ja toimivat palvelut’’. Strategiassa todetaan, että toimialat työskentelevät yhdessä, toimialarajat ylittävästi segregaation torjumiseksi ja eriarvoisuuden vähentämiseksi. Hanke tukee kaupungin tavoitteita segregaation ehkäisyssä edistämällä kaupunkilaisten työkykyä ja työllisyyttä kaikissa elämänvaiheissa, kaventamalla hyvinvointi- ja terveyseroja, lisäämällä osallisuutta sekä rakentamalla yhdenvertaisia mahdollisuuksia kaikille kaupunkilaisille. Lisäksi strategiassa todetaan, että Helsinki jatkaa ennaltaehkäisevää tukea eri toimialojen ja kolmannen sektorin yhteisellä palvelupolkujen kehittämistyöllä. 

Hanke edistää myös sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan palvelustrategian tavoitteita vahvistamalla palvelujen yhdenvertaista saatavuutta, palvelukokonaisuuksien yhteensovittamista ja vaikuttavuutta sekä kehittämällä monialaisia palvelupolkuja erityisesti pitkäaikaistyöttömyyden, huono-osaisuuden ja palvelujärjestelmän ulkopuolelle jäämisen riskissä oleville helsinkiläisille yhteistyössä myös kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Hanke tukee lisäksi Helsingin hyvinvointisuunnitelmaa, joka tähtää erityisesti hyvinvointierojen kaventamiseen.

 

Toimivalta

Kansliapäällikkö päättää Helsingin kaupungin hallintosäännön 12. luvun1 §:n 2 momentin 1 kohdan nojalla kaupungin puolesta Euroopan unionin rahoituksen hakemisesta. Kansliapäällikkö on delegointipäätöksen (4.8.2021 § 164) mukaan päättänyt siirtää Helsingin kaupungin hallintosäännön 12. luvun 1 §:n 2 momentin 1 kohdan nojalla toimivaltaa hakea kaupungin puolesta Euroopan unionin rahoitusta strategiajohtajalle miljoonaan euroon asti.

This decision was published on 05.10.2026

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Decisionmaker

Name
Markus Kühn

Title
Strategiajohtaja

Ask for more info

Name
Julia Wennonen

Title
Aikuissosiaalityön päällikkö

Name
Anna Lehtovaara

Title
Erityissuunnittelija

Attachments

1. Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan esitys hankkeesta OSATO
The attachment will not be published on the internet.

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information or information that could compromise the protection of privacy or a private trader's business or trade secret when published. The published documents also exclude appendices that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Status and Rights of Social Welfare Clients 812/2000, Act on the Status and Rights of Patients 785/1992, Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.