Toiminta-avustukset vuodelle 2026, esittävän taiteen valtionosuustoimijat, yksi- ja monivuotiset avustukset (kausi 2023–2026)

Avustuksen myöntäminen, taide- ja kulttuuriavustukset 2026, toiminta-avustukset, esittävän taiteen valtionosuutta saavat toimijat

HEL 2025-018033
More recent handlings

Toiminta-avustukset vuodelle 2026, esittävän taiteen valtionosuustoimijat, yksi- ja monivuotiset avustukset (kausi 2023–2026)

Case 3. / 3 §

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto myönsi taide- ja kulttuuriavustusten toiminta-avustuksia vuoden 2026 määrärahoista yhteensä 5 733 000 euroa liitteen 1 mukaisesti 25:lle esittävän taiteen valtionosuutta saavalle toimijalle.

Vuoden 2026 avustuksen saajista 22 toimijaa on jatkohakemuksen perusteella monivuotiskauden 2023–2026 piirissä. Kolme toimijaa saa yksivuotista avustusta.

Avustukset ovat harkinnanvaraisia.

Ohjeet avustuksen saajille

Toiminta-avustukset maksetaan avustuksen suuruudesta riippuen 1–2 erässä. Korkeintaan 50 000 euron toiminta-avustukset maksetaan yhdessä erässä päätöksenteon jälkeen. Yli 50 000 euron avustukset maksetaan kahdessa erässä, joista ensimmäinen erä päätöksenteon jälkeen ja toinen erä 7.9.2026. Maksatuksessa huomioidaan jo saatuna osuutena jaoston 2.12.2025, § 34 mukaisesti maksettu avustusennakko, joka on 25 % vuoden 2025 avustuksen tasosta.

Toiminta-avustushakemukset seuraavalle vuodelle on toimitettava 31.8.2026 mennessä.

Mikäli avustuksen saaja on velkaa kaupungille, kuitataan myönnetystä avustuksesta kaupungin perimiskelpoinen saatava avustuksen saajalta.

Avustuksen maksamisen edellytyksenä on, että kaupungin hakijalle aiemmin myöntämien avustusten käytössä tai muussa toiminnassa ei ole ilmennyt epäselvyyksiä tai väärinkäytöksiä. Avustus maksetaan sillä ehdolla, että se voidaan periä takaisin, ellei avustuksen saajalta saada hyväksyttävää selvitystä aikaisempien avustusten käytöstä.

Avustus on käytettävä hakemuksessa mainittuun tarkoitukseen, ellei päätöksessä ole mainittu muuta kohdennusta. Avustuksen saajan on viipymättä ilmoitettava kaupungille avustuksen käyttöön vaikuttavasta merkittävästä muutoksesta ja sovittava avustuksen käytöstä tai sen palauttamisesta.

Ohjeet avustuksen käyttämisestä, raportoinnista, avustuksen maksamisesta ja Helsinki-tunnuksen käytöstä löytyvät toimialan nettisivuilta

Avustustoiminnassa noudatetaan Euroopan unionin valtiontukia koskevia säädöksiä ja Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeita sekä järjestöyhteistyön ja avustustoiminnan eettisiä kumppanuusperiaatteita (kaupunginhallitus 7.4.2025, § 222), kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yhteisiä avustusperiaatteita (kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 12.12.2023, § 178) sekä kulttuurin avustuslajien ehtoja ja arviointiperusteita (kulttuuri- ja kirjastojaosto 17.5.2022, § 16).

Kaupungilla on oikeus periä avustus tai sen osa takaisin avustusehtojen mukaisesti. Lisäksi avustustoiminnassa noudatetaan kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan 15.3.2022, § 47 päättämiä periaatteita koskien Helsingin kaupunkia velvoittavia pakotteita.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli erityissuunnittelija Inka Kunnala.

Esteelliset: Oskari Nivala
Esteellisyyden syy: yhteisöjäävi (hallintolain 28.1 § kohta 5)

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittävän taiteen valtionosuusjärjestelmä

Esittävän taiteen valtionosuutta saavista 100 toimintayksiköstä 29 toimii Helsingissä. Näistä 25 saa Helsingin taide- ja kulttuuriavustusten toiminta-avustusta. Laki esittävän taiteen edistämisestä edistää esittävän taiteen monimuotoisuutta ja tukee esittävän taiteen saatavuutta ja saavutettavuutta, mikä on myös Helsingin kaupunkistrategian mukainen tavoite. Valtionosuuden piiriin hyväksymisen edellytyksiä ovat muun muassa toiminnan ammattimaisuus, ympärivuotisuus ja se että toiminnalle on riittävät taloudelliset edellytykset. Valtionosuusjärjestelmä ja perustuu laskennallisiin henkilötyövuosiin ja niiden yksikköhintaan.

Helsingin avustukset esittävän taiteen valtionosuutta saaville toimijoille

Helsingin 29:stä valtionosuutta saavasta toimijasta 25 saa taide- ja kulttuuriavustusten toiminta-avustusta. Kulttuuri- ja kirjastojaoston 19.4.2022, § 10 päätöksen mukaisesti monivuotisten toiminta-avustusten hankekausi on 2023–2026 ja se on rajattu esittävän taiteen valtionosuusjärjestelmän piirissä oleville toimijoille. 22 toimijaa saa monivuotista toiminta-avustusta ja kolme toimijaa saa yksivuotista toiminta-avustusta. Vuosi 2026 on nelivuotiskauden viimeinen vuosi.

Monivuotisuuden piiriin valittujen toimijoiden avustus vahvistetaan hakemuksesta vuosittain. Tavoitteena on, että avustus pysyisi vähintään samansuuruisena kuin hankekauden alkaessa. Monivuotisen toiminta-avustuksen tarkoituksena on myös sitoutua valtionosuusjärjestelmän piirissä oleviin toimintayksiköihin pitkäjänteisesti ja vakaasti. Lisäksi halutaan vahvistaa näiden toimijoiden kumppanuussuhdetta sekä osaltaan keventää hakuprosessia.

Monivuotista toiminta-avustusta saavat toimijat ovat sitoutuneet ottamaan käyttöön tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman ja toiminnan itsearvioinnin työkalun, jossa yhteisö yhteistyössä työntekijöidensä ja esimerkiksi taustayhdistyksen hallituksen kanssa arvioi toimintansa tasoa ja kehittymistä ainakin työhyvinvoinnin ja johtamisosaamisen osalta.

Monivuotista toiminta-avustusta saavien kanssa käydään joka vuosi kumppanuuskeskustelut, joiden tavoitteena on vahvistaa kumppanuussuhdetta ja käydä vuoropuhelua. Kumppanuuskeskustelut on järjestetty keväisin toimijakohtaisesti. Kumppanuuskeskusteluista on saatu pääsääntöisesti hyvää palautetta.

Vuoden 2026 Helsingin avustusten strategiset painotukset

Vuosien 2025-2029 kaupunkistrategian Helsinki josta voimme olla ylpeitä mukaisesti huomiota on kiinnitetty elämää, elinvoimaa, osaamista ja kasvua -painopisteen mukaisesti kulttuuritoimijoiden toimintaedellytyksien tukemiseen. Lisäksi huomioita on kiinnitetty strategian mukaisesti siihen, että lapsilla ja nuorilla olisi mahdollisuus päästä taiteen ja kulttuurin äärelle tasa-arvoisesti.

Huomiota on myös kiinnitetty aiempien vuosien tapaan kulttuuri- ja kirjastojaoston vuonna 2021 tekemään linjaukseen valtionosuustoimijoiden kuntarahoituksen tasosta, avustusten yleisiin ja avustuslajikohtaisiin arviointiperusteisiin, käytettävissä olevaan määrärahaan ja kaupungin strategisten painotusten mukaiseen kokonaisarviointiin.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto linjasi 7.12.2021, § 41 päätöksen yhteydessä, että valtionosuutta saavien toimijoiden Helsingin tuen tavoitteena on ensivaiheessa 15 prosentin taso toiminnan toteutuneista kuluista. Tämä ei kuitenkaan muodosta yksinomaan laskennallista avustuksen nostovelvoitetta, koska avustukset ovat harkinnanvaraisia.

Arvioinnissa on huomioitu toiminta-avustuksen osuus toimintayksikön toteutuneista menoista vuonna 2024 ja kuntarahoituksen kehitys vuosina 2019–2025. Lisäksi huomiota on kiinnitetty toimintayksikön valtionosuuden ja kuntaosuuden kokonaisuuteen suhteessa toimijan menoihin ja valtionosuusjärjestelmän tuen tasoon. Arvioinnissa on pyritty kohti tasaisesti kehittyvää kuntarahoitustasoa. Monivuotiskauden aiempina vuosina huomiota on kiinnitetty 2020-luvulla valtionosuusjärjestelmän piiriin tulleiden toimijoiden kuntarahoituksen tasoon, joka on ollut pääsääntöisesti verrokkejaan matalampi.

Edellisten lisäksi arvioinnissa on huomioitu taide- ja kulttuuriavustusten yleiset arviointiperusteet sekä monivuotista toiminta-avustusta saavien osalta avustuskauden 2023–2026 erityiset arviointiperusteet, joita ovat toiminnan tuotannollinen, taloudellinen, taiteellinen ja sisällöllinen laatu ja tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman ja itsearvioinnin työkalu ja niiden jalkauttaminen toimintaan.

Vuoden 2026 hakukierroksen toteutus

Vuoden 2026 toiminta-avustusten hakuaika päättyi 1.9.2025 klo 16. Toiminta-avustuksia ei myönnetä määräajan jälkeen jätetyille hakemuksille. Tämän asian käsittelyssä on 25 hakemusta. Haettu summa on yhteensä 7 562 000 euroa.

Edellisen vuoden avustuksen käyttöä valvotaan toiminta-avustuksen hakemisen yhteydessä ja tarkemmin tätä seuraavana vuonna valmistuvien tilinpäätösten ja toimintakertomusten kautta.

Kulttuuri- ja kirjastojaostolla on vuodeksi 2026 käytettävissä 21 476 000 euron avustusmääräraha. Ennen tämän kokouksen päätöksiä määrärahasta on käyttämättä 19 736 000 euroa.

Avustustoimintaa koskevat päätökset

Kaupungin hallintosäännön, 17 luku, § 1, mukaisesti kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on päättänyt kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yhteiset avustusperiaatteet 12.12.2023, § 178. Lautakunta on myös päättänyt periaatteet koskien Helsingin kaupunkia velvoittavia pakotteita 15.3.2022, § 47.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto on hyväksynyt tarkemmat avustuslajit ja arviointiperusteet 17.5.2022, § 16.

Lisäksi avustustoiminnassa noudatetaan kaupunginhallituksen 7.4.2025, § 222 päättämiä Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeita sekä järjestöyhteistyön ja avustustoiminnan eettisiä kumppanuusperiaatteita.

Valtiotukiarviointi

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 107 (1) artiklan mukaan, jollei perussopimuksissa toisin määrätä, jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu sisämarkkinoille, siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Asian valmistelun yhteydessä on kaikkien tuettavaksi esitettävien toimijoiden osalta erikseen arvioitu, täyttyvätkö SEUT 107 (1) artiklan kriteerit.

Arvioinnissa on päädytty siihen, että kaikkien tuettavaksi esitettyjen toimijoiden osalta SEUT 107 (1) artiklan kaikki kriteerit eivät täyty. Arvioinnissa on katsottu, että tuettu toiminta ei vaikuta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, sillä toiminta on alueellista, se ei todennäköisesti houkuttele käyttäjiä tai vierailijoita muissa jäsenvaltioissa järjestettävästä samanlaisesta toiminnasta ja tuen vaikutus rajat ylittäviin investointeihin tai sijoittautumisen edellytyksiin on todennäköisesti enintään marginaalinen. (Komission tiedonanto valtiontuen käsitteestä 2016/C 262/01 kohdat 196, 197). Näin ollen EU:n valtiontukisäännökset eivät tule sovellettaviksi.

Toimivalta

Kaupungin hallintosäännön, 17 luku, § 2, mukaisesti kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto päättää jaoston käytettävissä olevien avustusmäärärahojen jakamisesta (kohta 3) sekä hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää avustusmäärärahojen jakamisesta (kohta 4).

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto 02.12.2025 § 34

This decision was published on 10.02.2026

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Presenter information

Name
Veikko Kunnas

Title
Kulttuurin edistämisen päällikkö

Ask for more info

Name
Inka Kunnala

Title
Erityissuunnittelija

Attachments

2. Kuvaukset_Toiminta-avustukset 2026, esittävän taiteen valtionosuustoimijat
The attachment will not be published on the internet.

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information or information that could compromise the protection of privacy or a private trader's business or trade secret when published. The published documents also exclude appendices that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Status and Rights of Social Welfare Clients 812/2000, Act on the Status and Rights of Patients 785/1992, Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.