Valtuustoaloite, työttömien yrittäjyyskokeilu- ja koulutuspolku
V 21.10.2026, Valtuutettu Krishna Regmin aloite työttömien yrittäjyyskokeilu- ja koulutuspolusta
Päätös
Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.
Käsittely
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Elisa Gebhardin ehdotuksesta.
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa:
Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.
Valtuutettu Krishna Regmi ja 28 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että Helsinki käynnistää työttömien yrittäjyyskokeilu- ja koulutuspolun pilottihankkeen, joka kattaa 20–30 työtöntä osallistujaa. Hanke toteutettaisiin yhteistyössä Työllisyyspalveluiden, Business Helsingin, korkeakoulujen, ammattikoulujen sekä yrittäjäjärjestöjen kanssa. Pilottihankkeen tuloksia ja vaikutuksia työllistymiseen, yrittäjyysaktiivisuuteen ja kaupungin elinkeinopolitiikkaan seurattaisiin. Polku sisältäisi kuuden kuukauden työvoimakoulutuksena suoritettavan yrittäjyyskoulutuksen sekä neljän kuukauden sivutoimisen yrittäjyyskokeilun, jonka jälkeen, kokeilun onnistuessa, työtön voisi hakea starttirahaa ja siirtyä päätoimiseksi yrittäjäksi. Aloite on liitteenä 1.
Yrittäjyyden edistäminen Helsingissä
Yrittäjyyteen kannustaminen ja yrittäjyysvalmiuksien tukeminen ovat tärkeitä osia Helsingin työllisyyden edistämisessä. Yrittäjyysosaamisen kasvattaminen on nostettu yhdeksi kaupungin tavoitteeksi kaupunginhallituksen 11.5.2026 (§ 368) päättämässä Helsingin kaupungin kasvun, osaamisen ja elinvoiman tavoitteissa vuosille 2026–2029. Tavoitteena on, että vuonna 2029 Helsingin maine yrittäjyyden pääkaupunkina on vahva. Yrittäjät luovat kaupunkiin uusia työpaikkoja ja yrittäjyys vahvistaa kaupungin elinvoimaisuutta monipuolistamalla kaupungin palvelutarjontaa. Eri koulutusasteilla annettava yrittäjyyskasvatus on kehittynyt ja yrittäjyyden merkitys uutta luovana voimana ymmärretään kaupungissa laajasti.
Tavoitteen toteutumista edistetään muun muassa kehittämällä yrittäjyyttä ja kasvavaa liiketoimintaa edistävien palveluiden ja yrittäjyyteen liittyvien koulutusten vaikuttavuutta yhdessä kaupungin kumppanien kanssa. Helsinki panostaa yrittäjänä jo toimivien yrittäjien kasvu- ja rekrytointiosaamisen kehittämiseen. Myös omistajaosaamisen kehittäminen nähdään tärkeänä teemana. Toimenpiteiden vastuutahoina toimivat kaupunginkanslia, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala sekä työllisyyspalvelut.
Helsingin tavoitteena on yrittäjyyden kokeilemisen kynnyksen madaltaminen valtuustoaloitteessa kuvatulla tavalla. Yrittäjyyden edistäminen on tärkeää tehdä kestävällä tavalla, jossa yrittäjyyttä harkitsevilla on riittävä ymmärrys yrittäjyyden mahdollisuuksista, vaatimuksista, riskeistä ja vastuista sekä realistinen käsitys omista valmiuksistaan toimia yrittäjänä. Yrittäjyyden edistämisessä on tärkeää tunnistaa kunkin henkilön tilanteet, osaaminen ja valmiudet. Vaikka yrittäjyys ei ole jokaiselle tai jokaiseen elämäntilanteeseen tarkoituksenmukaisin vaihtoehto, voidaan yrittäjyysvalmiuksia kehittää, jolloin yrittäjyys voi myöhempänä hetkenä olla varteenotettava vaihtoehto.
Aloitteessa esitetään pilottihankkeen luomista. Pilottihankkeessa järjestettäisiin yrittäjyyden työvoimakoulutuksen sekä yrittäjyyskokeilun sisältävä yrittäjyyskokeilupolku 20–30 työttömälle. Erillisen pilottihankkeen järjestämistä ei nähdä tarkoituksenmukaisena, sillä Helsingin kaupunki tukee yrittäjyyden aloittamista jo laaja-alaisesti. Helsinki tarjoaa myöhemmin kuvatulla tavalla kumppaniensa kanssa yritystoiminnan aloittamisesta kiinnostuneille jo ehdotetun polun molemmat osiot.
Yrittäjyyspolun osioiden yhdistämisessä ja varsinaisessa polutuksessa tunnistetaan kuitenkin edelleen kehitettävää. Nykyisiin palveluihin liittyvän kehittämistyön tavoitteena on parantaa palveluiden saumattomuutta samanaikaisesti kaikille yrittäjyydestä kiinnostuneille. Tavoitteena on kehittää edelleen kaupungin yrittäjyyttä tukevia palveluja saumattomammin toimivaksi poluksi ja modulaariseksi kokonaisuudeksi, josta yrittäjät ja yrittäjyydestä kiinnostuneet voivat löytää omaan tarpeeseensa parhaiten sopivat palvelut yrittäjyyden käynnistämiseksi.
Yrittäjyyttä tukevat palvelut Helsingissä
Helsingin yrittäjyyden palvelupolun tulee näyttäytyä asiakkaille eheänä eri palveluiden hallinnollisesta toteuttajasta riippumatta. Helsingin olemassa olevat palvelut mahdollistavat yksilöllisen ja joustavan tavan aloittaville yrittäjille edetä omalla yrittäjyyden polullaan itselle sopivassa tahdissa. Palveluista viestimisellä ja palvelujen markkinoinnilla on keskeinen rooli muun muassa yrittäjyyskoulutusten volyymin vahvistamiseksi. Työllisyyspalvelut ja Business Helsinki ovat tiivistäneet yhteistyötä kohderyhmän palvelun osalta jo vuonna 2025 kehittämällä prosesseja asiakkaiden ohjaamiseksi palvelujen välillä.
Helsingin työllisyyspalvelut ja Business Helsinki tarjoavat yrittäjille toisiaan täydentäviä palveluita yrityksen perustamisen ja alkuvaiheen kasvun tueksi. Työllisyyspalveluiden rooli keskittyy koulutusten avulla tehtävään työnhakija-asiakkaiden yrittäjyysvalmiuksien vahvistamiseen sekä yrittäjyyden taloudelliseen tukemiseen. Business Helsingin palveluihin kuuluvat muun muassa henkilökohtainen yritysneuvonta, yritysinfot alkaville yrittäjille, liiketoimintasuunnitelma- ja laskelmakoulutukset, yrityksen markkinointi-, myynti-, tuotteistus- ja hinnoittelukoulutukset, yrittäjyysvalmiuksia kehittävät valmennukset, digitaaliset oppaat ja vinkit sekä yrittäjien vertaisoppimista ja verkostoitumista tukevat palvelut. Henkilökohtaista yritysneuvontaa tarjotaan 7 eri kielellä ja koulutuksia ja valmennuksia pystytään toteuttamaan pääosin suomeksi ja englanniksi.
Työllisyyspalvelut ja Business Helsinki ovat elokuussa 2026 käynnistäneet uuden palvelun yrittäjien myynti- ja markkinointivalmiuksien vahvistamiseksi. Palvelu toteutetaan 2 vuoden määräaikaisena kokeiluna. Palvelu on suunnattu alkuvaiheen yrittäjille, jotka kaipaavat erityisesti tukea myynnin ja markkinoinnin suunnitteluun ja toteutukseen käynnistetyn liiketoiminnan vauhdittamiseksi.
Nuorten siirtymistä yrittäjyyteen tuetaan nuorten kesäyrittäjyyden kautta. Nuorten kesäyrittäjyys tarjoaa 15–29-vuotiaille helsinkiläisille mahdollisuuden kokeilla yrittäjyyttä kesällä ja saada tukea. Kesäyrittäjyyden avulla nuorten voivat testata omaa liikeideaansa kesän aikana turvallisesti ja ohjatusti. Nuoret oppivat yrittäjyyden perusteita, kokeilevat myyntiä käytännössä ja saavat kokemusta yritystoiminnasta. Nuoret saavat ohjelman aikana yrityskoulutusta, henkilökohtaista tukea yrittäjyysohjaajalta sekä 300 euron arvoisen yrityssetelin yritystoiminnan alkukustannuksiin.
Helsinki tukee yrittäjien rekrytointiosaamista ja rekrytointien onnistumista esimerkiksi järjestämällä koulutuksia mikro- ja pienyrittäjille työnantajayritykseksi kehittymiseksi ja ensimmäisen työntekijän rekrytoimiseen liittyen syksyllä 2026. Yrittäjille tarjotaan myös taloudellista tukea työntekijän rekrytointiin esimerkiksi Helsinki-lisän avulla.
Yrittäjyyskoulutukset
Helsingin työllisyyspalvelut vastaa yrittäjyyskoulutusten järjestämisestä. Työllisyyspalvelut tarjoaa yrittäjyyttä harkitseville sekä yritystoiminnan jo käynnistäneille ryhmämuotoisia yrittäjyyskoulutuksia yhdessä palveluntuottajakumppaneidensa kanssa. Nykyiset työvoimakoulutukset ovat siirtyneet Helsingille työllisyyspalvelu-uudistuksen yhteydessä ja ne on hankittu valtiollisena toimintona. Koulutusten järjestämisestä kertyneiden kokemusten perusteella on tunnistettu, että kaupungille siirtyneet koulutukset eivät täysimääräisesti palvele helsinkiläisten yrittäjyydestä kiinnostuneiden tarpeita. Koulutuksia ei ole esimerkiksi mahdollista joustavasti ja räätälöiden sovittaa kaupungin muihin yritystoimintaa tukeviin palveluihin.
Palvelun kehittämiseksi Työllisyyspalvelut on valmistellut yrittäjyyskoulutusten uudistamista yhteistyössä Espoon ja Vantaan kaupunkien työllisyyspalveluiden kanssa. Uusia koulutuksia koskeva kilpailutus on parhaillaan käynnissä. Ryhmämuotoisia yrittäjyyskoulutuksia pystytään uuden hankinnan myötä räätälöimään jatkossa aiempaa paremmin koulutuksen kohderyhmän ja yksilöllisten palvelutarpeiden mukaisesti. Asiakas laatii osana koulutusta liiketoimintasuunnitelman yritystoiminnan edistämiseksi, jonka lisäksi koulutuksissa käsitellään laajasti yrityksen rahoitukseen, budjetointiin, taloudenhallintaan ja yrittäjävalmiuksiin liittyviä kokonaisuuksia.
Yrittäjyyskoulutusten kestoa lyhennetään tulevassa hankinnassa. Koulutukset eivät perustu jatkossa vain yhteen pitkään koulutukseen, vaan ne muodostavat yhdessä kaupungin muiden palveluiden kanssa vaiheittain etenevän kokonaisuuden, jossa työvoimakoulutus, yritysneuvonta, valmennukset ja verkostot täydentävät toisiaan. Yrittäjyyskoulutuksen käyneellä asiakkaalla on koulutuksen jälkeen tarvittavat valmiudet yritystoiminnan käynnistämiseen tai jo alkaneen toiminnan kehittämiseen. Hän voi joustavasti lisätä ja syventää osaamistaan kaupungin muiden palveluiden avulla. Tuleviin koulutuksiin sisältyy viestiminen ja asiakkaiden ohjaus Business Helsingin yrittäjyyttä tukeviin ja edistäviin palveluihin palvelutarpeen mukaisesti.
Tulevat yrittäjyyskoulutukset koostuvat pääsääntöisesti 2 päivän (osalle kohderyhmistä 3-5 päivää) kartoitusjaksosta sekä pääsääntöisesti 15 päivän (osalle kohderyhmistä 20 päivää) pituisesta koulutusjaksosta. Koulutus on pääosin ryhmämuotoista sisältäen yksilöllisiä opintomoduuleja asiakkaan valinnan mukaisesti. Koulutuksia on tavoitteena toteuttaa suomen ja englannin kielen lisäksi myös ruotsiksi ja selkosuomeksi näitä koskevan kysynnän mukaan.
Taloudelliset tuet yrittäjyyden aloittamiselle
Yrittäjyyden aloittamisen pääasiallinen taloudellinen tuki helsinkiläisille on starttiraha, jonka tarkoituksena on turvata päätoimiseksi yrittäjäksi lähtevän henkilökohtaista toimeentuloa. Tuki voidaan myöntää helsinkiläiselle työttömälle tai esimerkiksi palkkatyöstä, opinnoista tai sivutoimisesta yrittäjyydestä päätoimiseksi yrittäjäksi siirtyville. Noin 800 euron kuukausittainen harkinnanvarainen henkilökohtainen tuki on tarkoitettu yrittäjälle yritystoiminnan käynnistämis- ja vakiinnuttamisvaiheeseen. Starttiraha myönnetään kuudeksi kuukaudeksi päätoimisen yritystoiminnan aloittamisesta tai sivutoimisena harjoitetun yritystoiminnan päätoimiseksi laajentamisesta lukien. Starttirahalle voidaan myöntää jatkoa siten, että starttirahajaksojen yhteenlaskettu kesto on enintään 12 kuukautta. Päätoimisen yritystoiminnan voi aloittaa, kun starttirahahakemus on vastaanotettu Helsingin työllisyyspalveluissa. Yrityksen rahoituksen yrittäjä joutuu hakemaan erikseen itselleen soveltuvimmasta rahoituslähteestä, esimerkiksi omista säästöistään, pankista tai muusta rahoituslaitoksesta.
Kiinnostus starttirahaa kohtaan on kasvussa. Vuonna 2025 Työllisyyspalvelut vastaanotti 2457 hakemusta, joiden perusteella tehtiin 1521 myönteistä päätöstä. Vuoden 2026 tammi-heinäkuun aikana hakemuksia saapui 1492, joista on ehditty tehdä 966 myönteistä päätöstä. Osana starttirahaprosessia hakijoita ohjataan hyödyntämään Business Helsingin palveluita, erityisesti yritysinfoa, lyhytkoulutuksia ja henkilökohtaista yritysneuvontaa. Huolellisesti laadittu liiketoimintasuunnitelma ja laskelmat, jotka on viimeistelty yhdessä yritysneuvojan kanssa, parantavat usein merkittävästi mahdollisuuksia starttirahan ja muun rahoituksen saamiseen. Hakijoita ohjataan yrityksen perustajille suunnattujen palveluiden ja palvelupolkujen piiriin erityisesti ennen starttirahahakemuksen jättämistä, mutta ohjausta tehdään myös hakemuksen saapumisen jälkeen.
Työttömyysturvalaki mahdollistaa yritystoiminnan kokeilemisen neljän kuukauden ajan siten, että yrittäjyyttä kokeileva saa samanaikaisesti työttömyysetuutta. Yrittäjyyden kokeilu työttömyysturvalla ja starttirahan saanti ovat pääsääntöisesti keskenään vaihtoehtoisia tapoja rahoittaa yrittäjän toimeentuloa, niitä ei ole yleensä mahdollista yhdistää peräkkäin tai limittäin.
Toimivalta
Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 4 momentin mukaan kaupunginvaltuustossa käsitellään vastaus aloitteeseen, jonka on allekirjoittanut vähintään 25 valtuutettua. Kaupunginhallituksen on esitettävä antamansa vastaus käsiteltäväksi kaupunginvaltuustossa viimeistään kahdeksan kuukauden kuluessa aloitteen jättämisestä.
This decision was published on 06.10.2026
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §