Testisisältö

Tukkutorin innovaatiokilpailun pilottien toteuttaminen hankintana osana Business Finlandin rahoittamaa hanketta, Metsä Board International Oy

HEL 2018-009358
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 20

Tukkutorin innovaatiokilpailun pilottien toteuttaminen hankintana osana Business Finlandin rahoittamaa hanketta, Agata Bakery Oy

Elinkeinojohtaja

Päätös

Elinkeinojohtaja päätti hyväksyä Helsingin Tukkutorin testbed ja innovaatioalusta -hankkeen innovaatiokilpailun ratkaisusarjassa seitsemän parhaan joukkoon valitun ehdotuksen ”Innovatiivinen tuotantotila erikoistuotteiden kuten gluteenittomien tuotteiden valmistukseen” toteutettavaksi pilottina 1.2.-31.5.2019 välisenä aikana. Pilotin päätoteuttaja on Agata Bakery Oy.

Ratkaisun pilottitoteutuksen kustannukset ovat 10 000 euroa (+ alv 24 %). Kyseessä on kansallisen kynnysarvon alle jäävä pienhankinta, johon ei sovelleta hankintalakia.

Palveluhankintaan liittyvät kustannukset maksetaan talousarvion kohdalta 1 50 04 keskitetty hanketoiminta, kaupunginkanslian käytettäväksi, projektinumero 1098041002 (Helsingin Tukkutorin testbed ja innovaatioalusta -hanke).

Samalla elinkeinojohtaja päätti oikeuttaa elinkeino-osaston innovaatiot ja uudet kokeilut -yksikön päällikön allekirjoittamaan hankintasopimuksen ja hyväksymään hankintaan liittyvät laskut.

Päätöksen perustelut

Helsingin kaupunkistrategiassa 2017–2021 visiona on olla maailman toimivin kaupunki. Strategiaan sisältyy tavoite kehittää koko kaupunkia alustana kokeiluille ja uutta luovalle elinkeinotoiminnalle. Helsingin Tukkutorin testbed ja innovaatioalusta -hankkeessa tavoitteena on edistää Helsingissä toimivien elintarvike- ja kiertotalousalojen yritysten liiketoimintamahdollisuuksia ja kehittää Tukkutorin ja Teurastamon alueelle uudenlaista yritysekosysteemiä sekä innovaatioalustaa vuosina 2018 ja 2019.

Kaikille avoin innovaatiokilpailu järjestettiin 2.10.2018-19.11.2018. Innovaatiokilpailun ratkaisusarjaan tuli yhteensä 43 erilaista tarjousta, joista kilpailun tuomaristo valitsi joulukuun aikana kilpailun tavoitteita parhaiten toteuttavat ehdotukset.

Innovaatiokilpailussa etsittiin erityisesti uusia, mm. elintarvikkeisiin, viherkasveihin ja niiden tuotantoon, pakkauksiin sekä kiertotalouteen ja cleantechiin liittyviä teknologisia ja muita innovatiivisia ratkaisuja. Pilottien avulla kehitetään erityisesti uusien tuotteiden ja palveluiden kehitys- ja testaustoimintaa alueella, sekä luodaan yrityksille mahdollisuuksia skaalata ja kansainvälistää innovaatioitaan. Avoimen innovaatiokilpailun järjestäminen sekä niissä valittujen yritysten toteuttamat pilotit ja kokeilut ovat osa hankkeen toteutustapaa.

Ratkaisuehdotusten pääasialliset valintakriteerit olivat: asiakkaan selkeä määrittely, mihin ongelmaan tai tarpeeseen ratkaisu vastaa, idean tai ratkaisun uutuusarvo, kaupallinen potentiaali sekä ratkaisuehdotuksen tekijän kyky toteuttaa ratkaisu.

Kyseessä on innovatiivinen konsepti, jonka tekninen toteutettavuus sisältää vielä avoimia kysymyksiä. Pilotissa edistetään ratkaisun liikkeellelähtöä tukemalla teknisen ja kaupallisen konseptin suunnittelua. Pilotti lisää Helsingin kaupungin ja sen kumppaneiden tietoa ja osaamista gluteenittoman ruuan valmistuksen, hankinnan ja käytön osalta.

Lisätietojen antaja

Kimmo Heinonen, johtava asiantuntija, puhelin: 09 310 25365

kimmo.o.heinonen@hel.fi

Jouni Spets, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 23631

jouni.spets@hel.fi

Päättäjä

Marja-Leena Rinkineva
elinkeinojohtaja
Ulla Tapaninen
yksikön päällikkö