Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Hankinta, Kiusaaminen nolla -palvelu, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

HEL 2018-011964
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 37
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Kiusaaminen nolla-palvelun hankinta optiokaudelle 2019-2020

Hallintojohtaja

Päätös

Hallintojohtaja päätti, että Kiusaaminen nolla -palvelua hankitaan optiokaudelle 2019-2020 Aseman Lapset ry:ltä.

Hankinnan arvo on ‭87 600‬ euroa (alv. 0 %) lukuvuodeksi 2019-2020.‬ ‬

‬Hankintasopimus syntyy molempien osapuolten allekirjoituksella.‬

Päätöksen perustelut

Kyseessä on jatkohankinta Kiusaaminen nolla -palvelun 5.12.2018 tehdylle hankinnalle HEL 2018-011964 T 02 08 02 01.

Kiusaamisen ehkäiseminen on yksi kaupunkistrategian keskeisistä kehitettävistä painopistealueista. Kouluterveyskyselyn mukaan noin 6 prosenttia peruskoululaisista kokee tulevansa kiusatuksi viikoittain. Helsingissä on peruskouluikäisiä lapsia ja nuoria noin 50000 (Helsingin seudun aikasarjat 2018), joten helsinkiläislasten osalta toistuvaa kiusaamista voi kokea jopa 3000 7–15-vuotiasta. Kiusaamisen ehkäisemiseksi tarvitaan sekä olemassa olevien toimenpiteiden kokoamaista toimivaksi kokonaisuudeksi että uusien tehokkaiden toimintamallien kehittämistä.

Aseman Lapset ry:n kehittämässä K-0-toiminnassa käsitellään pitkään jatkuneita tai monimutkaisia kiusaamistilanteita, joita ei ole pystytty jostain syystä aikaisemmin ratkaisemaan kouluyhteisön käytössä olevilla menetelmillä. Tilanteista on tehty yksi tai useampia rikosilmoituksia tai virka-apupyyntö poliisille. K-0-toiminnassa tilanteisiin tehdään moniammatillinen, intensiivinen interventio, jolla pysäytetään ja selvitetään eskaloitunut tilanne. Aseman Lapset ry:n K-0 –toimintaa hankintaan ostopalveluna entistä tehokkaampien keinojen kehittämiseksi kiusaamiseen ja konflikteihin puuttumiseksi. Palvelun toteuttamisen jatko tullaan selvittämään lukuvuoden 2019-2020 aikana.

Hankinnan kokonaisarvo 156 900 euroa (alv. 0 %).

Lisätietojen antaja

Katja Rajaniemi, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 23625

katja.rajaniemi@hel.fi

Päättäjä

Kati Takanen
hallintojohtaja

Liitteet (pdf)

1. Aseman Lapset ry Tarjous Helsingin kaupungille lokakuu 2019
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.