Vuokrahyvitys, Roihuvuori

HEL 2019-010466
Asialla on uudempia käsittelyjä
15. / 129 §

Oikaisuvaatimus teknisen johtajan huoneenvuokralain mukaista vuokrahyvitystä koskevasta päätöksestä 29.01.2020 (28 §)

Kaupunkiympäristölautakunta

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti hylätä ********** osoitteessa ********** sijaitsevan huoneiston vuokralaisena tekemän oikaisuvaatimuksen, joka koskee teknisen johtajan vuokrahyvityspäätöstä 29.01.2020 (28 §).

Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty sellaisia laillisuus- tai tarkoituksenmukaisuusperusteita, joiden johdosta teknisen johtajan päätöstä olisi syytä muuttaa.

Päätös, jota oikaisuvaatimus koskee

Tekninen johtaja päätti 29.01.2020 (28 §) myöntää ********** (jäljempänä hakija) vuokrahyvitystä ajalta 19.8.-2.9.2019 jääkaapin rikkoutumisen vuoksi. Hyvityksen määrä on 5 % kyseisen ajan kuukausivuokrasta. Korvausvaatimus asian hoitamiseen liittyvistä puhelukustannuksista hylättiin.

Oikaisuvaatimus ja sen perusteet

Hakija vaatii korvausajan pidentämistä, koska hän on ollut ilman jääkaappia 3,5 viikon ajan. Lisäksi hän vaatii korvaamaan asian hoitamisesta aiheutuneet puhelinkulut.

Oikeudellinen arviointi

Asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain 20 §:n 1 momentin mukaan huoneiston on vuokrasuhteen alkaessa ja sen aikana oltava sellaisessa kunnossa kuin vuokralainen huoneiston iän, alueen huoneistokannan ja muut paikalliset olosuhteet huomioon ottaen kohtuudella voi vaatia, jollei muusta kunnosta ole sovittu.

Vuokralaisella on lain 23 §:n 2 momentin mukaan oikeus saada vapautus vuokran maksamisesta tai vuokra kohtuullisesti alennetuksi siltä ajalta, jolta huoneistoa ei ole voitu käyttää tai jolta huoneisto ei ole ollut vaadittavassa tai sovitussa kunnossa. Vuokralaisella ei kuitenkaan ole tätä oikeutta, jos huoneiston puutteellinen kunto johtuu vuokralaisen laiminlyönnistä tai muusta huolimattomuudesta taikka korjaus- tai muutostyö on suoritettu vuokralaisen vastattavan vahingon johdosta. Tämän momentin mukaista oikeutta ei ole aikaisemmasta ajankohdasta kuin siitä, jolloin vuokranantaja on saanut tiedon vuokrasuhteen aikana ilmenneestä huoneiston kunnon puutteellisuudesta.

Asiaa koskevan selvityksen mukaan hakija on ilmoittanut tilapalveluiden ylläpidolle jääkaapin rikkoutumisesta 19.8.2019. Uusi jääkaappi on tilattu 22.8.2019 ja se on toimitettu 3.9.2019. Selvityksen mukaan hakija on ollut ilman toimivaa jääkaappia 15 päivän ajan.

Asian hoitamisesta aiheutuneiden puhelinkulujen korvaamiseen ei ole sopimukseen perustuvaa tai vahingonkorvauslain mukaista perustetta, joten vaatimus puhelinkulujen korvaamisesta tulee hylätä.

Asiassa ei ole todettu olevan edellytyksiä päätöksen muuttamiseen laillisuusperusteella. Teknisen johtajan päätös ei ole syntynyt virheellisessä järjestyksessä, viranomainen ei ole ylittänyt toimivaltaansa eikä päätös ole muutoinkaan lainvastainen. Viranhaltija on ollut toimivaltainen ja tehnyt päätöksen harkintavaltansa rajoissa.

Oikaisuvaatimuksessa ei myöskään ole esitetty sellaista uutta lisäselvitystä, jonka johdosta teknisen johtajan päätöstä olisi syytä tarkoituksenmukaisuusperusteella oikaista.

Kannemahdollisuudesta

Tämä päätös on kaupungin kannanotto vuokrahyvitysasiaan. Päätöksestä on mahdollista valittaa Helsingin hallinto-oikeuteen, mutta hallintotuomioistuin ei tutki päätöksen yksityisoikeudellista sisältöä. Vuokrahyvityskysymykset ovat yksityisoikeudellisia riita-asioita, jotka vuokralainen voi halutessaan saattaa yleisen alioikeuden ratkaistaviksi.

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho

Lisätietojen antaja

Marjaana Santala, lakimies , puhelin: 09 310 34108

marjaana.santala@hel.fi

Liitteet (pdf)

1. Salassa pidettävä: JulkL 24 § 1 mom 32 k.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.