Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Avustuksen myöntäminen, liikuntapalvelut, tilankäyttöavustukset vuodelle 2020

HEL 2020-000321
Asialla on uudempia käsittelyjä
4. / 4 §

Tilankäyttöavustuksen 2020 määrärahasta kohdeavustuksina jaettavat avustukset jääurheilun tukemiseen

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto päätti, että tilankäyttöavustuksiin ositetusta 6 126 000 euron määrärahasta jaetaan 950 000 euron kohdeavustus jääurheilun clearing-järjestelmään avustuskelpoisten jääkiekko- ja taitoluisteluseurojen junioreiden säännöllisten harjoitusvuorojen tukemiseksi 1.1.–26.4.2020 sekä 31.8.–31.12.2020.

Lisäksi vuonna 2020 clearing-järjestelmää tuetaan yhteensä 292 000 eurolla sekä ringeten juniorien jäämaksuja yhteensä 7 500 eurolla Pirkkolan jäähallien sulkeutumisesta johtuen. Tämä Pirkkolan jäähallien sulkeutumisesta johtuva lisätuki osoitetaan jääkiekon, taitoluistelun ja ringeten juniorien jäävuoromaksuihin.

Liikuntaseurat eivät hae clearing-järjestelmän piirissä oleville juniorien jäävuoroille tilankäyttöavustusta sähköisen järjestelmän kautta, vaan tätä määrärahaa hallinnoi Jääkenttäsäätiö.

Clearingille osoitettava 292 000 euron lisämääräraha maksetaan Jääkenttäsäätiölle ja ringetelle osoitettava 7 500 euron lisämääräraha Helsinki Ringette ry:lle päätöksenteon jälkeen yhdessä erässä.

Jääkenttäsäätiö, joka hallinnoi clearing-määrärahaa 950 000 euroa, ilmoittaa kuukausittain laskutuksen yhteydessä, miten clearing-avustukseen osoitetut avustusmäärärahat ovat jakautuneet eri seuroille. Pirkkolan sulkeutumisesta johtuvan lisätuen (292 000 euroa) kohdistumisesta seuroille Jääkenttäsäätiö tekee selvityksen vuoden 2020 loppuun mennessä.

Mikäli avustuksen saaja on velkaa kaupungille, kuitataan myönnetystä avustuksesta kaupungin perimiskelpoinen saatava avustuksen saajalta (Helsingin avustusten yleisohjeet, kaupunginhallitus 28.11.2019).

Esittelijä

liikuntapalvelupäällikkö
Tuuli Salospohja

Lisätietojen antaja

Taina Korell, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 38038

taina.korell@hel.fi

Ritva Oljakka, yhteyskoordinaattori, puhelin: 09 310 87439

ritva.oljakka@hel.fi