Erään lainan vakuutena olevien panttikirjojen etuoikeusjärjestyksen muuttaminen, Setlementtiasunnot Oy

HEL 2021-012466
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 73

Erään lainan vakuutena olevien panttikirjojen etuoikeusjärjestyksen muuttaminen

Rahoitusjohtaja

Päätös

Rahoitusjohtaja päätti, että Setlementtiasunnot Oy:n lainan 3401004157 (Khs 20.4.2020,§ 249) vakuudeksi kiinnitettyjen yhteensä 630 000 euron panttikirjojen etuoikeusjärjestystä kohteessa 91-10-632-1-L1 voidaan muuttaa siten, että niiden edelle kiinnitetään Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) 27.9.2021 ja 15.10.2021 tekemien päätösten mukaisesti yhteensä 1 620 000 euron suuruiset panttikirjat Kuntarahoitus Oyj:n myöntämien yhteensä 1 240 000 euron suuruisten uusien vuokratalokorkotukilainojen lisälainojen vakuudeksi.

Kaupungin saamat panttikirjat, joiden etuoikeusjärjestystä muutetaan, ovat:

MML/288283/72/2020 315 000 eur

MML/288288/72/2020 315 000 eur

Päätöksen perustelut

Setlementtiasunnot Oy on vuonna 2000 perustettu yhtiö, jonka perustana on yhteisöllinen, ekologinen ja taloudellinen asuminen. Yhtiö rakennuttaa ARA-säädeltyjä sosiaalisia vuokra-asuntoja, joissa noudatetaan ARA-asukasvalintaa. Osa talojen asunnoista on varattu erityisryhmien asukkaille kuten kehitysvammaisille tai mielenterveyskuntoutujille.

Kaupunki on vuokrannut yhtiölle tontin Kalasataman alueelta Sompasaaresta seitsemänkerroksisen vuokratalokohteen rakentamiseksi. Talossa on yhteensä 65 asuntoa, joista 16 asuntoa on osoitettu kehitysvammaisille asukkaille. Kaupunki on edellyttänyt, että vuokratontille rakennettavaan rakennukseen sisältyy 126 m2 liiketilaa.

Yhtiö on saanut ARA:n korkotukipäätöksen ja sen mukaisesti kyennyt nostamaan investoinnin rahoittamiseksi valtion täytetakaamaa korkotukilainaa. Korkotukipäätöksessä hyväksyttäviin kustannuksiin ei voida sisällyttää liiketiloja. Kaupunki on tästä syystä hankkeen toteutusedellytysten parantamiseksi myöntänyt yhtiölle 520 000 euron suuruisen lainan kohteen liiketilaan kohdistuvien rakentamiskustannusten kattamiseksi. Laina on myönnetty talousarvion kohdalta 9 01 02 04, lainat sosiaalisiin tarkoituksiin.

Rakentamishankkeen kustannukset ovat ylittyneet alkuperäisestä arviosta, minkä johdosta yhtiö on joutunut hakemaan korotuksen ARA:n alkuperäiseen korkotukipäätökseen. ARA on päätöksellään 36618/322/17 tarkistanut alkuperäistä korkotukipäätöstä siten, että se kohteen hankinta-arvon noususta johtuen hyväksyy päätöksen piiriin Kuntarahoitus Oyj:n myöntämät yhteensä 1 240 000 euron suuruiset lisälainat.

Hankkeen muuksi rahoitusosuudeksi on vahvistettu valtion käynnistämisavustusta 490 000 euroa, erityisryhmien investointiavustusta
696 500 euroa sekä muita varoja 35 153 euroa. Kaupungin myöntämää rahoitusosuutta ei ole kustannusylityksen vuoksi tarve korottaa; yhtiö kattaa ko. tiloihin kohdistuvat lisäkustannukset muulla rahoituksella.

Setlementtiasunnot Oy on pantannut Kuntarahoitus Oyj:n lainojen vakuudeksi yhteensä 12 920 000 euron suuruiset tontin vuokraoikeuteen kiinnitetyt sähköiset panttikirjat, joiden etuoikeus on kirjattu kaupungin myöntämän lainan edelle. ARA on edellyttänyt tarkistuspäätöksessään 27.9.2021 nro 36618/3222/17, että Kuntarahoitus Oyj:n myöntämien lisäkorkotukilainojen panttioikeus tulee vahvistaa kaupungille pantattujen kiinnevakuuksien edelle paremmalla etusijalla, jotta lisälainat voidaan nostaa.

Uusille korkotukilainoille etuoikeusjärjestyksessä kaupungin panttausten edelle asetettavat uudet panttikirjat ovat:

MML/75773/72/2021 806 000 eur

MML/75774/72/2021 806 000 eur

Kuntalain 129 §:n 1 momentin mukaan kunnan myöntämä laina, takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kunta ei saa myöntää lainaa, takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski. Kunnan edut tulee turvata riittävän kattavilla vastavakuuksilla. Kaupungin talouden tunnusluikujen perusteella voidaan todeta, että kaupungin lakisääteisten tehtävien hoitamiseen tai talouden ei erittäin varovaisestikaan arvioituna voida katsoa vaarantuvan yhtiön pyytämän etuoikeusjärjestysmuutoksen johdosta.

Hallintosäännön 12. luvun 4 §:n 3 kohdan mukaisesti rahoitusjohtaja päättää kaupungin saatavien vakuudeksi vahvistettujen kiinnitysten etusijajärjestyksen muuttamisesta.

Lisätietojen antaja

Kari Helaseppä, taloussihteeri, puhelin: 36344

kari.helaseppa@hel.fi

Päättäjä

Tuula Saxholm
rahoitusjohtaja
Tuomo Mäkinen
rahoituspäällikkö

Liitteet (pdf)

1. Setlementtiasunnot Oy sähköpostihakemus 1.11.2021.
Liitettä ei julkaista internetissä.
2. Ara-tarkistuspäätös 27.9.2021
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.