Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Nuorten aloitteet, tammikuu - kesäkuu 2022, valtuuston käsittelyyn

HEL 2022-001472
Asialla on uudempia käsittelyjä
4. / 29 §

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaoston lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Nina Miettisen toivomusponnesta koskien nuorisotilojen hankkeiden kiirehtimisen selvittämistä

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Tilahankkeiden käsittelyohjeen mukaisesti kaupunginvaltuusto hyväksyy talousarvion yhteydessä talousarvion ja -suunnitelman liitteenä olevan talonrakennushankkeiden 10-vuotisen rakentamisohjelman sekä vuokra- ja osakekohteiden suunnitteilla olevat uudis- ja peruskorjaushankkeet -ohjelman.

Ohjelmat perustuvat käyttäjätoimialojen tarve-esityksiin palveluverkon kehittämiseksi ja uusien alueiden palvelurakennustarpeisiin sekä kaupunkiympäristötoimialan määrittelemiin terveellisyyden, turvallisuuden ja elinkaaritaloudellisuuden vuoksi tehtäviin korjaustarpeisiin.

Vuoden 2023 talousarvion rakentamisohjelmaan on sisällytetty suurin osa toimialojen tarve-esityksistä. Rakentamis- tai vuokra- ja osakeohjelmaan sisältymättömät yksittäiset tarve-esitykset on tunnistettu ja tarve-esityksissä vielä avoinna olevien sijaintipaikkojen, toteutusmuotojen ja rakentamisajan tarkastelut on aloitettu kaupunkiympäristötoimialalla yhdessä käyttäjätoimialojen kanssa.

Vuoden 2024 talousarvion talonrakentamisohjelman valmistelun yhteydessä kaupunkiympäristötoimialan rakennukset ja yleiset alueet palvelukokonaisuuden tilat-palvelu pyrkii raamin antamien mahdollisuuksien mukaan aikaistamaan nuorisotilojen rakennushankkeita palveluverkkoselvityksen mukaisesti alueilla, joilla tarve on selvityksen mukaan suurin ja akuutein. Aikaistaminen tapahtuu kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan tarve-esitysten pohjalta.

Esittelijä

tekninen johtaja
Kari Pudas

Lisätietojen antaja

Mårten Lindholm, tiimipäällikkö, puhelin: 09 310 31831

marten.lindholm@hel.fi