Nuorten aloitteet, tammikuu - kesäkuu 2022, valtuuston käsittelyyn

HEL 2022-001472
Asialla on uudempia käsittelyjä
3. / 264 §

Nuorten aloitteet ajalta 1.1.−30.6.2022

Helsingin kaupunginvaltuusto

Päätös

Kaupunginvaltuusto merkitsi tiedoksi nuorten aloitteet ajalta 1.1.−30.6.2022.

Samalla kaupunginvaltuusto hyväksyi seuraavat seitsemän toivomuspontta:

1
Hyväksyessään nuorten aloitteet kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta parantaa aloitteiden kääntämistä ruotsiksi sekä tehdä nuorten vaikutusjärjestelmästä eli aloitekanavasta useita kieliversioita. (Laura Kolbe)
 
 
2
Kaupunginvaltuusto edellyttää selvittämään mahdollisuutta aikaistaa nuorisotilojen rakennushankkeita palveluverkkoselvityksen mukaisesti alueilla, joilla tarve on selvityksen mukaan suurin ja akuutein. (Nina Miettinen)
 
 
3
Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta vahvistaa myös ruotsinkielisten nuorten kiinnostusta tehdä aloitteita. (Silja Borgarsdóttir Sandelin)
 
 
4
Saatuaan tiedon nuorten aloitteista kaupunginvaltuusto kiinnittää erityistä huomiota Nuorisoneuvoston lausuntoon, jossa todetaan, että mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet nuorison keskuudessa. Valtuusto edellyttää selvitettäväksi mahdollisuutta lisätä psykologin avun määrää kouluissa. (Sirpa Asko-Seljavaara)
 
 
5
Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuudet selkeyttää nuorten aloitteiden aloitevastuksia. Vastauksista on syytä aiempaa selvemmin käydä ilmi, onko aloite tarkoitus toteuttaa vai eikö. Jos aloite on tarkoitus toteuttaa, niin on syytä kertoa, millä aikataululla näin on tarkoitus tehdä. Vaikka aloitetta ei sellaisenaan toteutettaisikaan, on syytä kertoa, mihin toimiin aloitteen johdosta on tarkoitus ryhtyä. On myös syytä kertoa, jos katsotaan, ettei tarvetta toimenpiteisiin ole. (Mika Ebeling)
 
 
6
Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta lisätä kouluterveydenhoitajia kouluihin niin, että niissä on vähintään yksi kokopäiväinen terveydenhoitaja 600 koululaista kohti. (Sinikka Vepsä)
 
 
7
Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta korvamerkitä nuorison aloitteille jatkossa osa kaupungin budjetista aloitteiden toteuttamiseksi. (Oona Hagman)

Käsittely

Keskustelun kuluessa ehdotettiin hyväksyttäväksi seuraavat seitsemän toivomuspontta:

Valtuutettu Laura Kolbe ehdotti valtuutettu Silja Borgarsdóttir Sandelinin kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

 
Hyväksyessään nuorten aloitteet kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta parantaa aloitteiden kääntämistä ruotsiksi sekä tehdä nuorten vaikutusjärjestelmästä eli aloitekanavasta useita kieliversioita.

Valtuutettu Nina Miettinen ehdotti valtuutettu Mika Ebelingin kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

 
Kaupunginvaltuusto edellyttää selvittämään mahdollisuutta aikaistaa nuorisotilojen rakennushankkeita palveluverkkoselvityksen mukaisesti alueilla, joilla tarve on selvityksen mukaan suurin ja akuutein.

Valtuutettu Silja Borgarsdóttir Sandelin ehdotti valtuutettu Sirpa Asko-Seljavaaran kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

 
Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta vahvistaa myös ruotsinkielisten nuorten kiinnostusta tehdä aloitteita.

Valtuutettu Sirpa Asko-Seljavaara ehdotti valtuutettu Mika Ebelingin kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

 
Saatuaan tiedon nuorten aloitteista kaupunginvaltuusto kiinnittää erityistä huomiota Nuorisoneuvoston lausuntoon, jossa todetaan, että mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet nuorison keskuudessa. Valtuusto edellyttää selvitettäväksi mahdollisuutta lisätä psykologin avun määrää kouluissa.

Valtuutettu Mika Ebeling ehdotti valtuutettu Oona Hagmanin kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

 
Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuudet selkeyttää nuorten aloitteiden aloitevastuksia. Vastauksista on syytä aiempaa selvemmin käydä ilmi, onko aloite tarkoitus toteuttaa vai eikö. Jos aloite on tarkoitus toteuttaa, niin on syytä kertoa, millä aikataululla näin on tarkoitus tehdä. Vaikka aloitetta ei sellaisenaan toteutettaisikaan, on syytä kertoa, mihin toimiin aloitteen johdosta on tarkoitus ryhtyä. On myös syytä kertoa, jos katsotaan, ettei tarvetta toimenpiteisiin ole.

Valtuutettu Sinikka Vepsä ehdotti valtuutettu Oona Hagmanin kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

 
Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta lisätä kouluterveydenhoitajia kouluihin niin, että niissä on vähintään yksi kokopäiväinen terveydenhoitaja 600 koululaista kohti.

Valtuutettu Oona Hagman ehdotti valtuutettu Mikael Jungnerin kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

 
Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta korvamerkitä nuorison aloitteille jatkossa osa kaupungin budjetista aloitteiden toteuttamiseksi.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen ehdotuksen.

Äänestysjärjestys

Toivomusponsista äänestettiin erikseen.

1 äänestys

Valtuutettu Laura Kolben ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Valtuutettu Laura Kolben ehdottama toivomusponsi
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 70
Hilkka Ahde, Mahad Ahmed, Outi Alanko-Kahiluoto, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Sirpa Asko-Seljavaara, Eva Biaudet, Silja Borgarsdottir Sandelin, Maaret Castrén, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Elisa Gebhard, Nora Grotenfelt, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Oona Hagman, Juha Hakola, Timo Harakka, Atte Harjanne, Joel Harkimo, Eveliina Heinäluoma, Titta Hiltunen, Veronika Honkasalo, Shawn Huff, Anniina Iskanius, Ville Jalovaara, Mikael Jungner, Atte Kaleva, Emma Kari, Elina Kauppila, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Laura Kolbe, Laura Kolehmainen, Vesa Korkkula, Sini Korpinen, Minja Koskela, Heimo Laaksonen, Otto Meri, Nina Miettinen, Sami Muttilainen, Seija Muurinen, Björn Månsson, Tuomas Nevanlinna, Johanna Nuorteva, Mia Nygård-Peltola, Matias Pajula, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Amanda Pasanen, Terhi Peltokorpi, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Sari Sarkomaa, Pekka Sauri, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Johanna Sydänmaa, Pilvi Torsti, Tuomas Tuomi-Nikula, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Juhana Vartiainen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Maarit Vierunen

Tyhjä: 13
Harry Bogomoloff, Jussi Halla-aho, Nuutti Hyttinen, Laura Korpinen, Teija Makkonen, Dani Niskanen, Tom Packalén, Mikko Paunio, Mika Raatikainen, Mari Rantanen, Pirkko Ruohonen-Lerner, Nina Suomalainen, Ilkka Taipale

Poissa: 2
Mari Holopainen, Wille Rydman

Valtuutettu Harry Bogomoloff ilmoitti tarkoituksenaan olleen äänestää JAA

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Laura Kolben ehdottaman toivomusponnen.

2 äänestys

Valtuutettu Nina Miettisen ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Valtuutettu Nina Miettisen ehdottama toivomusponsi
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 68
Hilkka Ahde, Mahad Ahmed, Outi Alanko-Kahiluoto, Paavo Arhinmäki, Eva Biaudet, Silja Borgarsdottir Sandelin, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Elisa Gebhard, Nora Grotenfelt, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Oona Hagman, Juha Hakola, Jussi Halla-aho, Timo Harakka, Atte Harjanne, Joel Harkimo, Eveliina Heinäluoma, Titta Hiltunen, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Shawn Huff, Nuutti Hyttinen, Anniina Iskanius, Mikael Jungner, Emma Kari, Elina Kauppila, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Laura Kolbe, Vesa Korkkula, Laura Korpinen, Sini Korpinen, Minja Koskela, Teija Makkonen, Otto Meri, Nina Miettinen, Sami Muttilainen, Seija Muurinen, Björn Månsson, Johanna Nuorteva, Mia Nygård-Peltola, Tom Packalén, Matias Pajula, Pia Pakarinen, Amanda Pasanen, Terhi Peltokorpi, Marcus Rantala, Mari Rantanen, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Pirkko Ruohonen-Lerner, Sari Sarkomaa, Pekka Sauri, Mirita Saxberg, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Nina Suomalainen, Johanna Sydänmaa, Pilvi Torsti, Tuomas Tuomi-Nikula, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Maarit Vierunen

Ei-äänet: 1
Wille Rydman

Tyhjä: 16
Pentti Arajärvi, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Maaret Castrén, Ville Jalovaara, Atte Kaleva, Laura Kolehmainen, Heimo Laaksonen, Tuomas Nevanlinna, Dani Niskanen, Jenni Pajunen, Mikko Paunio, Mika Raatikainen, Daniel Sazonov, Ilkka Taipale, Juhana Vartiainen

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Nina Miettisen ehdottaman toivomusponnen.

3 äänestys

Valtuutettu Silja Borgarsdóttir Sandelinin ehdottama toivomusponsi JAA,
vastustus EI

JAA-ehdotus: Valtuutettu Silja Borgarsdóttir Sandelinin ehdottama toivomusponsi
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 76
Hilkka Ahde, Mahad Ahmed, Outi Alanko-Kahiluoto, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Sirpa Asko-Seljavaara, Eva Biaudet, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Maaret Castrén, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Elisa Gebhard, Nora Grotenfelt, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Oona Hagman, Juha Hakola, Timo Harakka, Atte Harjanne, Joel Harkimo, Eveliina Heinäluoma, Titta Hiltunen, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Shawn Huff, Nuutti Hyttinen, Anniina Iskanius, Ville Jalovaara, Mikael Jungner, Emma Kari, Elina Kauppila, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Laura Kolbe, Laura Kolehmainen, Vesa Korkkula, Sini Korpinen, Minja Koskela, Heimo Laaksonen, Teija Makkonen, Nina Miettinen, Sami Muttilainen, Seija Muurinen, Björn Månsson, Tuomas Nevanlinna, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Mia Nygård-Peltola, Tom Packalén, Matias Pajula, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Amanda Pasanen, Terhi Peltokorpi, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Mari Rantanen, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Sari Sarkomaa, Pekka Sauri, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Osmo Soininvaara, Nina Suomalainen, Johanna Sydänmaa, Pilvi Torsti, Tuomas Tuomi-Nikula, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Juhana Vartiainen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Maarit Vierunen

Tyhjä: 7
Jussi Halla-aho, Atte Kaleva, Laura Korpinen, Otto Meri, Mikko Paunio, Pirkko Ruohonen-Lerner, Ilkka Taipale

Poissa: 2
Wille Rydman, Anni Sinnemäki

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Silja Borgarsdóttir Sandelinin ehdottaman toivomusponnen.

4 äänestys

Valtuutettu Sirpa Asko-Seljavaaran ehdottama toivomusponsi JAA,
vastustus EI

JAA-ehdotus: Valtuutettu Sirpa Asko-Seljavaaran ehdottama toivomusponsi
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 83
Hilkka Ahde, Mahad Ahmed, Outi Alanko-Kahiluoto, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Sirpa Asko-Seljavaara, Eva Biaudet, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Maaret Castrén, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Elisa Gebhard, Nora Grotenfelt, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Oona Hagman, Juha Hakola, Jussi Halla-aho, Timo Harakka, Atte Harjanne, Joel Harkimo, Eveliina Heinäluoma, Titta Hiltunen, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Shawn Huff, Nuutti Hyttinen, Anniina Iskanius, Ville Jalovaara, Mikael Jungner, Atte Kaleva, Emma Kari, Elina Kauppila, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Laura Kolbe, Laura Kolehmainen, Vesa Korkkula, Laura Korpinen, Sini Korpinen, Minja Koskela, Heimo Laaksonen, Teija Makkonen, Otto Meri, Nina Miettinen, Sami Muttilainen, Seija Muurinen, Björn Månsson, Tuomas Nevanlinna, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Mia Nygård-Peltola, Tom Packalén, Matias Pajula, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Amanda Pasanen, Mikko Paunio, Terhi Peltokorpi, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Mari Rantanen, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Pirkko Ruohonen-Lerner, Sari Sarkomaa, Pekka Sauri, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Nina Suomalainen, Johanna Sydänmaa, Pilvi Torsti, Tuomas Tuomi-Nikula, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Juhana Vartiainen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Maarit Vierunen

Tyhjä: 2
Wille Rydman, Ilkka Taipale

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Sirpa Asko-Seljavaaran ehdottaman toivomusponnen.

5 äänestys

Valtuutettu Mika Ebelingin ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Valtuutettu Mika Ebelingin ehdottama toivomusponsi
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 66
Hilkka Ahde, Mahad Ahmed, Outi Alanko-Kahiluoto, Sirpa Asko-Seljavaara, Eva Biaudet, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Maaret Castrén, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Elisa Gebhard, Nora Grotenfelt, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Oona Hagman, Jussi Halla-aho, Atte Harjanne, Joel Harkimo, Eveliina Heinäluoma, Titta Hiltunen, Mari Holopainen, Shawn Huff, Nuutti Hyttinen, Anniina Iskanius, Mikael Jungner, Emma Kari, Elina Kauppila, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Laura Kolbe, Laura Kolehmainen, Vesa Korkkula, Laura Korpinen, Sini Korpinen, Minja Koskela, Heimo Laaksonen, Teija Makkonen, Nina Miettinen, Sami Muttilainen, Seija Muurinen, Björn Månsson, Tuomas Nevanlinna, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Mia Nygård-Peltola, Tom Packalén, Matias Pajula, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Amanda Pasanen, Terhi Peltokorpi, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Mari Rantanen, Tuomas Rantanen, Pirkko Ruohonen-Lerner, Pekka Sauri, Mirita Saxberg, Osmo Soininvaara, Johanna Sydänmaa, Pilvi Torsti, Tuomas Tuomi-Nikula, Reetta Vanhanen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Maarit Vierunen

Tyhjä: 19
Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Juha Hakola, Timo Harakka, Veronika Honkasalo, Ville Jalovaara, Atte Kaleva, Otto Meri, Mikko Paunio, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Wille Rydman, Sari Sarkomaa, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Nina Suomalainen, Ilkka Taipale, Thomas Wallgren, Juhana Vartiainen

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Mika Ebelingin ehdottaman toivomusponnen.

6 äänestys

Valtuutettu Sinikka Vepsän ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Valtuutettu Sinikka Vepsän ehdottama toivomusponsi
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 68
Hilkka Ahde, Mahad Ahmed, Outi Alanko-Kahiluoto, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Sirpa Asko-Seljavaara, Eva Biaudet, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Elisa Gebhard, Nora Grotenfelt, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Oona Hagman, Juha Hakola, Jussi Halla-aho, Timo Harakka, Atte Harjanne, Joel Harkimo, Eveliina Heinäluoma, Titta Hiltunen, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Shawn Huff, Nuutti Hyttinen, Anniina Iskanius, Ville Jalovaara, Mikael Jungner, Atte Kaleva, Emma Kari, Elina Kauppila, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Laura Kolbe, Laura Kolehmainen, Vesa Korkkula, Laura Korpinen, Sini Korpinen, Minja Koskela, Heimo Laaksonen, Teija Makkonen, Nina Miettinen, Sami Muttilainen, Seija Muurinen, Björn Månsson, Tuomas Nevanlinna, Johanna Nuorteva, Tom Packalén, Matias Pajula, Jenni Pajunen, Amanda Pasanen, Mikko Paunio, Terhi Peltokorpi, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Nasima Razmyar, Pirkko Ruohonen-Lerner, Pekka Sauri, Anni Sinnemäki, Johanna Sydänmaa, Pilvi Torsti, Tuomas Tuomi-Nikula, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa

Tyhjä: 16
Maaret Castrén, Dani Niskanen, Mia Nygård-Peltola, Pia Pakarinen, Mika Raatikainen, Mari Rantanen, Risto Rautava, Wille Rydman, Sari Sarkomaa, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Osmo Soininvaara, Nina Suomalainen, Ilkka Taipale, Juhana Vartiainen, Maarit Vierunen

Poissa: 1
Otto Meri

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Sinikka Vepsän ehdottaman toivomusponnen.

7 äänestys

Valtuutettu Oona Hagmanin ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Valtuutettu Oona Hagmanin ehdottama toivomusponsi
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 45
Hilkka Ahde, Mahad Ahmed, Outi Alanko-Kahiluoto, Eva Biaudet, Silja Borgarsdottir Sandelin, Fatim Diarra, Elisa Gebhard, Nora Grotenfelt, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Oona Hagman, Timo Harakka, Atte Harjanne, Joel Harkimo, Eveliina Heinäluoma, Mari Holopainen, Shawn Huff, Mikael Jungner, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Laura Kolehmainen, Vesa Korkkula, Laura Korpinen, Teija Makkonen, Nina Miettinen, Sami Muttilainen, Björn Månsson, Tuomas Nevanlinna, Johanna Nuorteva, Mia Nygård-Peltola, Amanda Pasanen, Terhi Peltokorpi, Tuomas Rantanen, Nasima Razmyar, Pekka Sauri, Mirita Saxberg, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Johanna Sydänmaa, Pilvi Torsti, Tuomas Tuomi-Nikula, Reetta Vanhanen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa

Ei-äänet: 1
Wille Rydman

Tyhjä: 39
Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Maaret Castrén, Mika Ebeling, Juha Hakola, Jussi Halla-aho, Titta Hiltunen, Veronika Honkasalo, Nuutti Hyttinen, Anniina Iskanius, Ville Jalovaara, Atte Kaleva, Elina Kauppila, Laura Kolbe, Sini Korpinen, Minja Koskela, Heimo Laaksonen, Otto Meri, Seija Muurinen, Dani Niskanen, Tom Packalén, Matias Pajula, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Mikko Paunio, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Mari Rantanen, Risto Rautava, Pirkko Ruohonen-Lerner, Sari Sarkomaa, Daniel Sazonov, Nina Suomalainen, Ilkka Taipale, Thomas Wallgren, Juhana Vartiainen, Maarit Vierunen

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Oona Hagmanin ehdottaman toivomusponnen.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätietojen antaja

Maria Nyfors, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 21731

maria.nyfors@hel.fi