Toimivallan siirtäminen kaupunkiympäristön toimialalla liikennelaitoksella hankintojen tekemisestä
Hankintoihin liittyvän toimivallan siirtäminen liikenneliikelaitoksella
Päätös
Johtokunta siirsi toimivaltaa toimitusjohtajalle erityisalojen hankintalain 44 §:n 1 momentin tarkoittamissa lisätilauksissa, erityisalojen hankintalain 124 §:n mukaisissa sopimusmuutoksissa, hankintalain 41 §:n 1 momentin tarkoittamissa lisätilauksissa, hankintalain 136 §:n mukaisissa sopimusmuutoksissa sekä hankintalakien soveltamisalan ulkopuolelle jäävissä pienhankintojen lisätilaus- ja sopimusmuutosasioissa siten, että hankintavaltuus määräytyy lisätilausten tai sopimusmuutosten yhteenlasketun arvon perusteella, eikä hankinnan yhteenlasketun kokonaisarvon mukaisesti (alkuperäinen hankinta ja siihen liittyvät tilaukset yhteensä).
Samalla johtokunta kumosi 29.5.2024, 52 §, tekemänsä päätöksen hankintatoimivallan siirrosta lisätilauksia ja sopimusmuutoksia koskien.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Johtokunta on käsitellyt liikenneliikelaitoksen (HKL) hankintatoimivaltojen siirtoa 29.5.2024, 52 §, ja 25.4.2025, 28 §.
Kertyneiden kokemusten perusteella esitetään tarkennettavaksi HKL:n johtokunnan hankintatoimivaltaa koskevaa toimivallan siirtopäätöstä.
Muutokset aiempaan päätökseen
Yleinen toimivalta päättää hankinnoista
Yleistä päätösvaltarajaa hankintojen osalta ei esitetä muutettavaksi.
Hankintojen keskeyttäminen
Toimivaltaa hankintojen keskeyttämisessä ei esitetä muutettavaksi.
Monivaiheiset hankintamenettelyt
Toimivaltaa monivaiheisissa hankintamenettelyissä ei esitetä muutettavaksi.
Lisätyöt ja sopimusmuutokset
Toimivaltaa lisätöistä ja sopimusmuutoksista päättämiseen esitetään täsmennettäväksi, jotta toimivallan siirtopäätös selkeämmin kattaa 29.5.2024, 52 §, toimivallan siirtoa käsitellyn päätöksen perusteluissa esitetyn mukaisesti kaikenlaisissa liikenneliikelaitoksen hankinta-asioissa tehtävät lisätilauksia ja sopimusmuutoksia koskevat tilanteet.
Toimivalta
Hallintosäännön 11 luvun 1 § 2 mom. 3 kohdan mukaan liikelaitoksen johtokunta päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita.
Liikenneliikelaitoksen johtokunta 25.04.2025 § 28
Päätös
Johtokunta valtuutti liikenneliikelaitoksen (HKL) toimitusjohtajan päättämään rajoitetussa menettelyssä, neuvottelumenettelyssä, kilpailullisessa neuvottelumenettelyssä, innovaatiokumppanuudessa ja dynaamisessa hankintajärjestelmässä, suunnittelukilpailussa sekä käyttöoikeussopimuksen tekemisessä sovellettavassa kaksivaiheisessa menettelyssä osallistujien valinnasta hankintamenettelyyn hankinnan arvosta riippumatta ehdolla, että johtokunta ei ole vielä tehnyt kyseiseen hankintamenettelyyn liittyen päätöksiä.
29.05.2024 Ehdotuksen mukaan
Esittelijä
Lisätiedot
Saara Kanto, toimitusjohtaja, puhelin: 310 20277
Päätös tullut nähtäväksi 27.06.2025
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen johtokunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Lisätietojen antaja
Saara Kanto, toimitusjohtaja, puhelin: 09 310 20277