Vuokraus, vuokrauksen jatkaminen, väistötila, Havukuja 6, Adapteo Finland Oy, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

HEL 2024-014743
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 38

Vuokraus, vuokrauksen jatkaminen, väistötila, Havukuja 6, Adapteo Finland Oy, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Tilapäällikkö

Päätös

Tilapäällikkö päättää

A
jatkovuokrata 4.11.2024 päivätyn hankesuunnitelman mukaisesti osoitteessa Havukuja 6 sijaitsevan, yhteensä 1053 htm² laajuisen paviljongin Adapteo Finland Oy:ltä kasvatuksen ja koulutuksen toimialan lisätilaksi 1.8.2024 alkaen toistaiseksi voimassa olevalla vuokrasopimuksella ensimmäisen mahdollisen irtisanomisajankohdan ollessa 31.1.2029 ja irtisanomisajan ollessa 6 kk siten, että arvonlisäveroton pääomavuokra 60 kuukauden ajalta on yhteensä enintään 840 000 euroa.

B
oikeuttaa kaupunkiympäristön toimialan Kasvatuksen ja koulutuksen tilat - yksikön päällikön allekirjoittamaan Adapteo Finland Oy:n kanssa liitteen 3 mukaisen jatkovuokrasopimuksen sekä tekemään jatkovuokrasopimukseen tarvittaessa vähäisiä muutoksia.

Päätöksen perustelut

Tarve

Päiväkotipaviljonki on ollut kasvatuksen ja koulutuksen toimialan lisätilakäytössä vuodesta 2019.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tarvekuvauksen mukaan paviljonki tarvitaan edelleen lisätilaksi 5 vuodeksi. Tilaa tarvitaan, kunnes päiväkoti Kallahdelle löytyy pysyvä tilaratkaisu alueelta.

Vuokrattavat tilat

Tarkoitus on jatkovuokrata osoitteessa Havukuja 6 sijaitseva, tilaelementeistä koostuva, 1053 htm2 laajuinen päiväkotipaviljonki Adapteo Finland Oy:lta vähintään 60 kuukaudeksi alkaen 1.8.2024.

Vuokraus ulkoiselta toimijalta

Paviljongin nykyinen vuokrasopimus umpeutuu 31.7.2024. Sitä on tarkoitus jatkaa toistaiseksi voimassa olevalla vuokrasopimuksella ensimmäisen mahdollisen irtisanomisajankohdan ollessa 31.1.2029. Irtisanomisaika on 6 kk.

Tilojen nykyinen tilavuokra on 22,74 euroa/htm2/kk.

Uusi tilavuokra on 20,11 euroa/htm2 (1053 m2). Tilavuokra sisältää rakennuksen ylläpidon vastuujakotaulukon mukaisesti. Tilavuokrasta laskennallinen pääomavuokran osuus on 13,19 euroa /htm2/kk ja ylläpitovuokran osuus 6,92 euroa /htm2/kk.

Päätettävä arvonlisäveroton pääomavuokra 60 kuukauden ajalta on enintään 840 000 euroa pääomavuokran ollessa 13,19 euroa ja laajuuden ollessa 1053 m2.

Mikäli paviljonkiin joudutaan vuokra-aikana tekemään käyttäjän toiminnallisista tarpeista aiheutuvia muutostöitä, nämä toteutetaan muutoshankkeina, joista päätetään erikseen.

Paviljongille on haettu jatkorakennuslupaa kaupunkiympäristön toimialan tilat-palvelun toimesta yhteistyössä paviljonkitoimittajan kanssa. Jatkovuokrasopimuksen ehtona on, että tiloille saadaan jatkorakennuslupa.

Tilakustannus käyttäjälle

Tilakustannus käyttäjälle muodostuu kaupunkiympäristön toimialan paviljonkitoimittajalle maksamasta tilavuokrasta sekä kaupunkiympäristön toimialan ylläpitovuokrasta, yleiskustannuksesta sekä lisävuokrasta.

Nykyinen tilakustannus käyttäjälle on 26,82 euroa/htm2/kk, josta tilavuokran osuus on 22,74 euroa/htm2/kk ja kaupunkiympäristön ylläpitovuokra 3,88 euroa/htm2/kk. Lisävuokraa on muodostunut toiminnallisesta muutostyöhankkeesta, 0,20 euroa/m2/kk ja loppuu 31.12.2026.

Jatkovuokrakauden arvioitu tilakustannus käyttäjälle on 22,47 euroa/htm2/kk, josta tilavuokran osuus on 20,11 euroa/htm2/kk, kaupunkiympäristön ylläpitovuokra 1,49 euroa/htm2/kk ja yleiskustannus 0,67 euroa/htm2/kk. Lisävuokra on muodostunut toiminnallisesta muutostyöhankkeesta, 0,20e/m2/kk ja loppuu 31.12.2026. Tilavuokra on sidottu elinkustannusindeksiin (1951:10=100).

Lausunnot

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan mukaan lisätilojen jatkovuokrauspäätökseen ei tarvita kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausuntoa.

Tilojen käyttöönottoaikataulu

Tila on ollut päiväkotikäytössä vuodesta 2019.

Rahoitus ja toteutus

Paviljongin omistajalle ulosmaksettava vuokra rahoitetaan kaupunkiympäristön toimialan käyttötalousmäärärahoista.

Toimivalta

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto on 3.11.2022 (116 §) siirtänyt hallintosäännön 16 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaista toimivaltaansa liikehuoneistojen vuokralle ottamisesta kaupunginhallituksen vahvistamissa rajoissa kaupunkiympäristön toimialan rakennukset ja yleiset alueet -palvelukokonaisuuden tilat-palvelun tilapäällikölle siten, että tilapäällikkö päättää liikehuoneistojen vuokralle ottamisesta, kun liikehuoneisto vuokrataan enintään 10 vuoden määräajaksi tai kun liikehuoneisto vuokrataan toistaiseksi enintään kahdentoista kuukauden irtisanomisajoin, sopimuksen ennakoidun kokonaisarvon ollessa enintään 1 000 000 euroa.

Lisätietojen antaja

Harriet Andersson, asiakaspäällikkö, puhelin: 09 310 32429

harriet.andersson@hel.fi

Päättäjä

Sari Hilden
tilapäällikkö

Liitteet (pdf)

2. Hankesuunnitelman liitteet
Liitettä ei julkaista internetissä.
3. Jatkovuokrasopimusluonnos ja vastuunjakotaulukko
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.