Lainan myöntäminen Jätkäsaaren Pysäköinti Oy:lle
Lainan myöntäminen Jätkäsaaren Pysäköinti Oy:lle
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää myöntää talousarviokohdan 9 01 02 33, lainat kaupunkikonsernin yhteisöille, varoista 5 000 000 euron suuruisen lainan Jätkäsaaren Pysäköinti Oy:lle seuraavin ehdoin:
Laina-aika: Laina-aika on enintään viisi (5) vuotta lainan ensimmäisen erän nostosta.
Korko: Lainasta veloitettava korko on primäärilainoista perittävä korko, peruskorko + 0,35 %, kuitenkin vähintään 2 % (kaupunginvaltuusto 12.10.2005, 219 §). Lainalle kertyneet korot veloitetaan puolivuosittain primäärilainojen maksuaikataulun mukaisesti.
Lyhennysehto: Laina on kertalyhenteinen ja lainan jäljellä oleva jäännöspääoma erääntyy kokonaan maksettavaksi laina-ajan lopussa primäärilainan koronmaksuehdon mukaisena koronmaksupäivänä.
Vakuus: Lainalle ei edellytetä vakuutta. Jätkäsaaren Pysäköinti Oy on kokonaan kaupungin määräysvallassa oleva yhtiö.
Lisäksi sovelletaan kaupunginhallituksen 20.4.2015 tekemän päätöksen mukaisia velan yleisiä ehtoja.
Samalla kaupunginhallitus kehottaa kaupunginkanslian talous- ja suunnitteluosaston rahoitusyksikköä laatimaan tarvittavat laina-asiakirjat kaupunginhallituksen vahvistamien ehtojen mukaisesti.
Esittelijän perustelut
Jätkäsaaren Pysäköinti Oy on vuonna 2012 perustettu yhtiö, jonka tarkoituksena on omistaa ja hallita Helsingin kaupungin Länsisataman kaupunginosan Jätkäsaaren osayleiskaava-alueelle rakennettavia ja rakennettuja pysäköintilaitoksia, joihin sijoitetaan yhtiön toiminta-alueelle rakennettavien asuntoyhteisöjen asemakaavan mukaiset autopaikat. Yhtiö kuuluu Helsingin kaupunkikonserniin tytäryhtiönä.
Yhtiö rakennuttaa omistukseensa Melkinlaiturin alueelle sijoittuvaa pysäköintilaitosta, joka valmistuu kesäkuussa 2025. Hankkeen investointibudjetti on n. 18 milj. euroa. Hankkeen lopullinen rahoitus tulee yhtiölle osakkeiden merkintähintasuorituksina Melkinlaiturin alueelle rakennettavilta asunto- ja kiinteistöyhtiöiltä, joiden kaavan mukaiset autopaikat sijoitetaan pysäköintilaitokseen.
Yhtiö on joutunut rakentamaan Melkinlaiturin alueen pysäköintilaitoksen jonkin verran etupainotteisena varmistaakseen alueelle jo rakennettujen ja rakennusvaiheessa olevien asuntokiinteistöjen asemakaavan ja kiinteistöjen tontinvarausehtojen edellyttämät velvoitepysäköintipaikat. Asuntorakentamisen suhdannetilanteesta sekä alueen tontinluovutusten aikatauluista johtuen rakentamisinvestoinnin kustannuksia ei ole mahdollista kattaa kokonaisuudessaan osakemerkinnöistä saatavilla merkintähinnoilla ennen laitoksen valmistumista, ja yhtiö tarvitsee investointikulujen kattamiseen osittain myös tilapäisrahoitusta, kunnes kaikki osakemerkinnät on tehty.
Jätkäsaaren Pysäköinti Oy hakee kaupungilta yhteensä 5 000 000 euron suuruista lainaa pysäköintilaitoshankkeen investointi- ja ylläpitokustannusten rahoituksen tilapäiseksi varmistamiseksi. Laitoksen käyttöaste on vielä joitakin vuosia vajaa, kunnes alueelle kaavoitetut kohteet ovat valmistuneet. Laina-ajaksi esitetään viittä vuotta siten, että lainan pääoma erääntyy maksettavaksi kokonaan laina-ajan lopussa. Yhtiön tarkoituksena on lyhentää lainaa laina-aikana ylimääräisillä lyhennyksillä yhtiölle tuloutuvien osakkeiden merkintähintojen avulla. Kaupunginhallituksen vahvistamien velan yleisten ehtojen mukaisesti velallisella on oikeus maksaa velka osittain tai kokonaan ennenaikaisesti takaisin ilman kuluja.
Talousarvion kohdalla 9 01 02 33, lainat kaupunkikonsernin yhteisöille, on vuodelle 2025 varattua määrärahaa käytettävissä 31,2 miljoonaa euroa.
Kuntalain 129 § ja valtiontuki
Kuntalain 129 §:n 1 momentin mukaan kunnan myöntämä laina, takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kunta ei saa myöntää lainaa, takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski. Kunnan edut tulee turvata riittävän kattavilla vakuuksilla. Jätkäsaaren Pysäköinti Oy:lle myönnettävälle lainalle ei edellytetä vakuutta, koska yhtiö on kokonaan kaupungin määräysvallassa oleva yhtiö ja on velvollinen noudattamaan toiminnassaan kaupungin konserniohjetta sekä kaupungin antamaa konserniohjausta. Kaupungin talouden tunnuslukujen perusteella voidaan todeta, että kaupungin lakisääteisten tehtävien hoitamisen tai talouden ei erittäin varovaisestikaan arvioituna voida katsoa vaarantuvan yhtiölle myönnettävän lainan vuoksi.
Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 107(1) artiklan mukaan, jollei perussopimuksissa toisin määrätä, jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu sisämarkkinoille, siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.
Jätkäsaaren Pysäköinti Oy:lle myönnettävä laina sisältää mahdollisesti korkotukea. Laina myönnetään alueellisen pysäköintilaitoksen rakentamista varten. Pysäköintilaitokseen sijoittuu velvoitepysäköintipaikkoja.
Euroopan komissio on valtiontuen käsitettä koskevassa tiedonannossa määritellyt kriteerit, joiden täyttyessä infrastruktuurin rakentamisen tukemisella ei ole vaikutusta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan tai kilpailuun. Komissio katsoo, että vaikutus jäsenvaltioiden väliseen kauppaan tai kilpailuun on yleensä poissuljettua infrastruktuurin rakentamisessa silloin, kun i) infrastruktuurilla ei ole tavallisesti suoria kilpailijoita, ii) yksityinen rahoitus on alalla ja kyseisessä jäsenvaltiossa vähäistä ja iii) infrastruktuurin tarkoituksena ei ole valikoivasti suosia tiettyä yritystä tai toimialaa vaan se hyödyttää koko yhteiskuntaa. (Euroopan komission tiedonanto 2016/C 262/01, kohta 211) Edellä mainitut kolme kohtaa täyttyvät Melkinlaiturin pysäköintilaitoksen kohdalla. Kyse ei täten ole SEUT 107(1) artiklan mukaisesta valtiontuesta.
Jäsenvaltioiden on varmistettava, että infrastruktuurien rakentamiseen myönnettyä rahoitusta ei käytetä muiden taloudellisten toimintojen, kuten infrastruktuurin toiminnan harjoittamisen, ristiintukemiseen tai välilliseen tukemiseen. Ristiintukeminen voidaan sulkea pois pitämällä erillistä kirjanpitoa, kohdentamalla kustannukset ja tulot asianmukaisesti ja huolehtimalla, että mahdollinen julkinen rahoitus ei hyödytä muita toimintoja. (Euroopan komission tiedonanto 2016/C 262/01, kohta 212)
Mikäli Jätkäsaaren Pysäköinti Oy harjoittaa taloudellista toimintaa esimerkiksi vuokraamalla ylimääräisiä autopaikkoja ulkopuolisille tahoille, kirjanpito on tältä osin eriytettävä.
Mikäli Jätkäsaaren Pysäköinti Oy vuokraa ylimääräisiä autopaikkoja tai muita tiloja ulkopuolisille tahoille, tulee varmistua siitä, että Helsingin kaupungilta korkotuen muodossa saatu taloudellinen etu ei siirry kilpailuilla markkinoilla toimivien yritysten hyväksi. Tällöin vuokratuista tiloista tulee periä markkinahintaista vuokraa.
Toimivalta
Hallintosäännön 8. luvun 1 §, 13 k. mukaisesti lainojen myöntämisestä päättää, ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, kaupunginhallitus.
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Tuomo Mäkinen, rahoituspäällikkö, puhelin: 09 310 25641