Tutkimuslupa, Seniorikeskusten asumispalveluiden asiakkaiden palvelupolun kehittäminen palvelumuotoilun keinoin

HEL 2025-011654
Asialla on uudempia käsittelyjä

Tutkimuslupa tutkimukseen ”Seniorikeskusten asumispalveluiden asiakkaiden palvelupolun kehittäminen palvelumuotoilun keinoin”

§ 13

Päätös

Seniorikeskusten johtaja myönsi tutkimusluvan ********** tutkimukselle ”Seniorikeskusten asumispalveluiden asiakkaiden palvelupolun kehittäminen palvelumuotoilun keinoin” (YAMK). Yhteyshenkilö on seniorikeskuksen johtaja **********. Tutkimuslupa on voimassa 31.3.2027 saakka.

Tutkimuslupaan sovelletaan seuraavia ehtoja:

Aineistoa käsittelevät ainoastaan tutkimuksen kannalta välttämättömät henkilöt tutkimustarkoituksessa. Jos henkilörekistereihin sisältyviä tai salassa pidettäviä tietoja käsittelevät muut kuin hakemuksen allekirjoittaneet, on heidän toimitettava salassapitositoumuksensa kaupungin kirjaamoon tämän päätöksen asiakirjoihin liitettäväksi (saatteena mainittava asian diaarinumero).

Tutkimuksesta ja siihen liittyvien tehtävien suorittamisesta sekä osallistuvan henkilöstön ajankäytöstä on sovittu yhteyshenkilön ja/tai esihenkilön kanssa. Tutkimusprosessissa noudatetaan yleisiä tutkimuseettisiä periaatteita. Tutkimusraportista ei saa olla tunnistettavissa tutkimukseen osallistuneita henkilöitä.

Tutkimuksesta ei tule koitua kustannuksia sosiaali-, terveys- ja pelastustoimelle. Tutkija sitoutuu noudattamaan EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen, tietosuojalain 1050/2018 sekä muun voimassa olevan lainsäädännön tutkijalle asettamia vaatimuksia. Tutkija saapuu pyydettäessä maksutta esittelemään tutkimuksen tuloksia Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimeen.

Sähköinen tutkimusraportti tai sen osoite toimitetaan sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan käyttöön osoitteella: sotepe.tutkimusluvat@hel.fi. Valmiit tutkimukset ovat henkilökunnan käytettävissä sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen intrasivuilla.
 

Päätöksen perustelut

Tutkimuksen tarkoituksena on tunnistaa erilaisia asumispalvelun asiakasprofiileja, palvelukokemuksen kannalta merkittäviä tekijöitä ja muodostaa yhteiskehittämällä asumispalvelun palvelupolku. Tavoitteena saada kokemuksellista tietoa eri sidosryhmien ajatuksista, palvelukokemuksesta, osallisuuden kokemusta lisäävistä tekijöistä ja tulevaisuuden toiveista ajatellen laadukasta ja arvokasta elämän loppuvaiheen asumispalvelua.

Tutkimuskysymys on "Millä tavalla voidaan tukea ikääntyneiden ympärivuorokautisen palveluasumisen asiakasosallisuutta asiakkaan palvelupolulla?

Tutkimus on toimintatutkimus ja tutkimusmenetelmänä käytetään palvelumuotoilun työkaluja. Ensin kerätään käyttäjätietoa Muotoiluluotain-nimisellä työkalulla, joka on vihkomuotoinen anonyymi tehtäväpaketti. Muotoiluluotaimen vastauksia hyödynnetään kahdessa yhteiskehittämistyöpajassa, joista ensimmäisessä muotoillaan osallisuutta korostava palvelupolku ja toisessa tarkennetaan palvelupolkua Service Blueprintiksi. Muotoiluluotaimen täyttämiseen ja työpajoihin kutsutaan asumispalveluyksikön työntekijöitä sekä asukkaiden omaisia. Tarvittaessa pidetään täydentäviä haastatteluja henkilökunnalle. Muotoiluluotain ja työpaja-aineisto saattaa sisältää osallistujien kösialaa, mutta muilta osin henkilötietoja ei käsitellä ja kerättävä aineisto on anonyymia. Haastatteluja ei tallenneta, vaan tutkija kokoaa niistä ainoastaan muistiinpanoja.

Kerätty tieto analysoidaan laadullisella aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä tai samankaltaisuuskaaviolla. Tulosten perusteella laaditaan palvelupolku, jossa keskitytään palvelukokemuksen kehittämiseen asiakasosallisuutta korostavan vuorovaikutuksen näkökulmasta.

Osallistujia informoidaan tutkimuksesta ja heidän oikeuksistaan. Osallistuminen on vapaaehtoista eikä henkilötietoja kerätä käsialaa lukuunottamatta. Tutkimusaineistoa käsitellään ja säilytetään erityistä huolellisuutta noudattaen ja hävitetään kokonaisuudessaan tutkimuksen päätyttyä. Tulokset kirjataan siten, ettei osallistujia voida tunnistaa. Tutkija sitoutuu noudattamaan hyvää tieteellistä käytäntöä ja eettisiä ohjeita. Valmis tutkimus julkaistaan Theseus-tietokannassa. Tutkimus tukee seniorikeskusten asumispalvelujen strategisen työn ja yhtenäistämisen jalkauttamista seniorikeskusten asumispalveluihin.

Tutkimuslupaa puoltaa seniorikeskuksen johtaja.

Toimivalta

Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan toimialajohtajan päätöksen 29.7.2025 § 154 mukaan tutkimusluvan myöntämisestä tai hylkäämisestä päättää Seniorikeskusten johtaja palveluansa koskevissa tutkimusluvissa.

Päätös tullut nähtäväksi 08.05.2026

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Fyysisesti tai postitse toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Sähköisesti toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Päättäjä

Nimi
Taina Hietanen

Titteli
Seniorikeskusten johtaja

Lisätietojen antaja

Nimi
Elina Borchers

Titteli
Erityissuunnittelija

Liitteet (pdf)

9. Tietosuojaseloste_Seniorikeskusten asumispalvelujen asiakkaiden palvelupolun kehittäminen
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, tai joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan tai elinkeinonharjoittajan liike- tai ammattisalaisuuden, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. (Julkisuuslaki § 621/1999, Laki sähköisen viestinnän palveluista § 917/2014, Tietosuojalaki § 1050/2018, Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista § 812/2000, Potilaslaki § 785/1992, Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista § 1397/2016 ). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.